sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Sisustusarvo: yksinkertaisuus

Lisää sisustusarvoja... Yksinkertaisuus tarkoittaa minulle vähäeleisyyttä ja neutraalia ehkä tavallista ja tylsääkin. Yritän olla villintymättä (joka on vaikeaa...) kaikista ihanista ja erikoisista ratkaisuista, joita sisustusmaailma pursuaa.


Vanhassa kodissa sopivan yksinkertaista olivat nämä portaat. Niiden eleettömyys miellytti. Allaolevassa kuvassa on pelkistetty tunnelma, mutta silti kodikasta.


Ihailen rohkeaa sisustajaa ja erikoisia ratkaisuja, mutta pidemmän päälle pidän eniten yksinkertaisista asioista. Joten yritän unohtaa esimerkiksi erikoismaalatut/väriset seinät, erikoisemmat laatat/ladonnat, kuviolliset tapetit, erisävyiset puukuviot, kaarevat muodot jne.
 
Kuvat Annaleenas hem

Kuvassa "talon perusteet" ovat koruttoman yksinkertaiset ja ajattomat. Kodikkuus tulee sitten kalusteita ja esineistä, joita on helppo valita ja vaihtaa näihin  raameihin. Koetanpa pitää tämän kuvan mielessä kun lähden tekemään materiaalivalintoja. 

t hanna

6 kommenttia:

  1. Allekirjoitan mietteesi täysin! On hyvä muistaa tehdä kodistaan itsensä ja perheensä näköinen, vaikka ympäriltä pursuaakin jos jonkin näköistä ideaa. Kaikki ei vain millään toimi omassa kodissa ja niitä juttuja onkin sitten kiva katsella muiden kodeissa :) Tämän olen huomannut jo monien värien kohdalla meidän kodissa -sitä voi hetkeksi hullaantua johonkin väriin, mutta pian jo taas palaa vanhaan tuttuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ihan sama juttu, ihailen monia asioita muiden kodissa, ja hullaannun niihin itsekin helposti, mutta kyllästyn nopeasti. Siksi tämä postaus yksinkertaisuudesta oli paikallaan, jotta muistan sitten oman makuni valintojen edessä.

      Poista
  2. Juurikin niin. Itse valitsin kaikki pinnat ja kiinteet yksinkertaista valk.v.harmaata ja mustaa. Kalusteilla ja huonekaluilla saa sitten omanlaista ilmettä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoilla linjoilla siis mennään:)! Se helppoa ja myös edullista kun ei tarvitse viiden vuoden välein vaihtaa niitä kaakeleita tai tapetteja.

      Poista
  3. Upean näköiset portaat:)Olen samaa mieltä että omaa itseään pitäisi kuunnella kun omaa kotia sisustaa, vaikea yhtälö tosin, alati laajenevien sisustusmarkkinoiden takia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo portaat olivat minunkin suosikit vielä vuosienkin jälkeen. Nuo sisustusmahdollisuudet ovat kyllä nykyään valtavat, pitää vain muistaa se oma tyyli ja maku.

      Poista

Kiva kommentti lämmittää mieltä!