perjantai 3. elokuuta 2012

Takaisin arkeen

Kesä- ja blogiloma on vietetty! Aika kului nopsaan ihan arkitouhuissa, mutta sekaan mahtui häät ja synttärit Syötteellä, Muumimaailma, Rymättylän maatilamatkailua, Powerpark, asuntoautoilua, Red Hot Chili Peppers konsertti, asuntomessut, Berliinin matka, Potnapekka-ajelua ja paljon ihania ystäviä.

Huomasin vain, että olen vielä kaukana tosibloggaajasta, sillä kameran muistiin ei tallentunut montaakaan niitä ihania tunnelmakuvia, joita muissa blogeissa aina ihailen...

Tosin kamera ja kaksi leikki-ikäistä poikaa ovat joskus lievästi sanottuna hankala yhdistelmä. En vain kerta kaikkiaan ehdi/osaa/huomaa kuvata ympäristöä. Hyvä, että kaiken suun pyyhkimisen, lapion ojentamisen, vedestä pelastamisen, pyöräilykypärän hakemisen, riitojen selvittämisen, lelujen järjestämisen, varpaiden putsauksen, aurinkovoiteen ja sääskimyrkyn levittämisen, aurinkolasien pesun ynnä muun palvelun välillä ennätän kuvailemaan poikien tuohua. Ja jos saan kameran suunnattua johonkin kauniiseen yksityiskohtaan, pojat kyllä jostain suunnasta tönäisevät minua tai sitä kuvakohdetta.

Tässä kuitenkin joitakin kesätunnelmia lomaltamme:).


 



Pian lisää ainakin asuntomessuilta ja Berliinin matkasta!

t hanna

P.S. Muistathan Bloggari-kirppiksen huomenna 4.8. klo 9 Oulun kauppatorilla! Mukana ovat ainakin blogit Katin kontit, All I ever wanted is here, Luumutar sekä 273 Facebookissa ilmoittautunutta ystävää (tilanne pe 3.8.). Minäkin sain kasattua mummolan varastosta myyntitavaraa: poikien ja minun vaatteita, leluja sekä papan tekemiä uusia puisia leikkuulautoja. Joten nähdäänkö huomenna:)?

4 kommenttia:

  1. En taida ennättää kirppikselle... mutta katsotaan!

    Mekin käytiin Muumimaailmassa tänä kesänä. Noita oli sellainen, josta käveltiin ohi aika nopsaan ;-). Hauska täti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä noidan edessä viivyttiin pitkään, vaikka vähän pelottikin. Ehkäpä nähdään huomenna!

      Poista
  2. Lomailu on rankkaa!

    Mä en valitettavasti pääsekään myymään :(. Olen ollut kipeänä ja en jaksaisi koko päivää siellä hälinässä olla. Mutta tulen kyllä moikkaamaan teitä. Sen verran urakkaa olen tapahtuman eteen tehnyt :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa harmi, mutta kiva jos jaksat tulla moikkaamaan. Ja kiitos sinulle tästä ideasta ja järkkäilyistä jo etukäteen!

      Poista

Kiva kommentti lämmittää mieltä!