lauantai 5. lokakuuta 2013

Makuuhuoneen petaus

Makuuhuone on saanut uuden petauksen. Ostin ihanan Annon tuplapellavalakanan, jonka sisälle laitoin vanhan tuplaleveän untuvapeiton. Lisäksi kaksi jättityynyä ja viisi perustyynyä Annon pellavatyynyliinoilla. Ja petaus on valmis.

Kuvauspäivänä sattui olemaan vieraiden tuomia kauniita valkoisia kukkia, jotka asettelin yöpöydille. Yöpöytinä ovat perintölipastot. Miehen puolella on minun papan 50-luvun musta senkki. Minun puolella taas miehen äidin koivuinen lipasto, samalta vuosikymmeneltä. Ja kirjoja, niitä meillä on aina, uni ei tule kummallakaan ilman lukemista.




Valkoisen pellavan sekaan sopii myös mummon tekemä pitsityyny.



Olen aina petannut aamulla pedin. Paitsi nyt olen oppinut pikkuisen laiskottelemaan ja jättänyt jonkun kerran petaamatta. Eihän sitä työpäivinä edes käy päivällä makkarissa eikä varsinkaan kaksikerroksisessa talossa. Katsotaan opinko kokonaan laiskaksi:). Miten teillä, petataanko joka aamu?

t hanna

8 kommenttia:

  1. Jämpti täällä päivää! No, kyllä aiemmin olen pedannut sängyn joka aamu, tuulettanut jne, nämä taitavat olla niitä asioita, joita on lapsuuskodissa pidetty tärkeinä. Nyt olen lipsunut muutaman kerran petaushommista ja enkä ole koko juttua muistanut työpäivän jälkeen. Kai se on niin, että mitä vanhemmaksi tulee, yrittää olla "stressaamatta" tietyistä asioista. Ja nykyään teen viikkosiivouksen aina torstaisin, jotta viikonloppu tuntuu pidemmältä, saa jopa laiskotella. No, lasten kanssa ehkä hieman vähemmän... Leppoisaa viikonloppua, itse touhuan ulkona lasten kanssa, pihahommia riittää.

    terkuin Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari"sisko:), meilläkin joka aamuinen petaus lapsuudenkodin peruja, ja nyt opettelemme lipsumaan... Onhan tässä arjessa muutakin touhua:).

      Poista
  2. Kyllä petaan joka aamu;) Harvemmin lähden töihin etten ole" paikkoja" laittanut kuntoon. Pesen jopa wc lavuaarin ja pytyn, sekä vaihdon pyyhkeen! Mukava tulla kun on siistiä eikä tarvitse ressata ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, olet superreipas! Itse en kyllä aamulla ehdi mitään siistimään, eikä meillä edes syödä aamupalaa kotona.

      Poista
  3. Hei,

    ensi kertaa vierailulla tosi kivassa blogissa, teillä on upea koti! Myös sisältä siis, sillä nyt täytyy myöntää, että tajusin blogiasi taaksepäin lukiessani, että kotinne on juuri se talo, jota olen jo yli vuoden ihaillut lenkkeillessäni siitä ohi. Jostain syystä nyt tuli vähän tirkistelijäolo, uusi tunne blogimaailmassa :D. Melkein naapureita siis ollaan.

    Ja sängyn petaamisesta. Ehdottomasti haluaisin sen tehdä, mutta enimmäkseen aamut ovat sellaista härdelliä, että siinä tahtoo maitopurkitkin jäädä pöydälle :/. Yleensä siis käytän kotiinpaluun jälkeen puoli tuntia aamun jälkien siivoukseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta, sitähän tämä blogin pitäminen tarkoittaa, että joku voi tajuta mikä talo on kyseessä. Itseäkin välillä vähän se hirvittää, sillä tarkoitus ei ole tulla "talosta ulos" paljastamalla tarkemmin kuka olen, mitä teen jne. Jutut on tarkoitus mitään niin anonyyminä kuin mahdollista:).

      Poista
  4. Meillä on ennen laiskotultu mutta nykyään pedataan sänky arkenakin. Se lähti niinkin käytännöllisestä asiasta kuin siitä että kesällä täälläpäin oli paljon punkkeja ja koira valitettavasti nousee usein yksinollessaan sängylle katsomaan ikkunasta. Nyt on osattu jatkaa tätä petaamista vaikka punkkeja ei enää olekaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on siis monia tapoja oppia petausta:). Minulle on käymässä päinvastoin tämän kaksikerroksisen talon myötä.

      Poista

Kiva kommentti lämmittää mieltä!