perjantai 23. tammikuuta 2015

Meillä kiipeillään

Isoveljen huoneeseen rakennettiin kiipeilyseinä, vaneristapa tietenkin (tästä suosikkimateriaalistani en luovu). Kiipeilyotteet hankittiin oikeasta kiipeilykaupasta (camu.fi), ja ne ovat lapsille tarkoitetut ja vaikeusasteeltaan helpot. Kaupassa hieman ihmeteltiin kun ostotilanteessa harmittelin otteiden värisävyä ilman muita asiantuntevia kommentteja. Lisää ihmettelyä herätin kun kerroin kiipeilyseinän rakentamisen motiiviksi sisustamisen (te ette varmasti tätä ihmettele). Toki ajattelin seinällä olevan myös muutakin kuin esteettistä merkitystä, kehittäähän se motoriikkaa ja sopii kahden pojan seikkailuleikkeihin.

Kiipeilyseinä rakennettiin 120 mm paksusta vanerista, levyn takana on 60 cm välein kertopuupystyt. Ennen vanerien kiinnittämistä levyihin porattiin reikiä 30 cm välein (pysty- ja vaakatasossa), ja niihin kiinnitettiin tähtikantaruuvit, jolloin kiipeilyotteiden paikkoja voi helposti vaihtaa.

Siinä se sitten seisoo:). Jos olisin jaksanut säätää, olisin ottanut otteiden värisävyksi esim. vihreän tai aina turvallisen mustan, mutta nyt saa terrakotta kelvata. 



Tässä kuvassa näkyy vasemmalla valmiiksi porattu reikä, johon otteen voi halutessaan siirtää.


Jos kiipeily ei aina innosta, toimii seinä myöhemmin vaikka naulakkona tai vain mukavana sisustuksellisena vaneriseinänä, jonka voi maalata, tapetoida tai muuttaa vaikka ilmoitustauluksi. 

t hanna

13 kommenttia:

  1. Samanlaista ollaan haaveiltu, mutta meillä ei tila riitä. Ihana :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saija, meillä huone melko iso, joten sinne piti "keksiä" jotain perustoimintojen lisäksi, joten tuli sitten kiipeilypaikka.

      Poista
  2. Hieno. Pitääpä kutsua itsemme kiipeilemään! T. Jenni &co napapiiriltä

    VastaaPoista
  3. Ihan mahtava! Vähänkö olis meidän lapset ollut kateellisia vähän nuorempina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oishan tämä ollut omakin lapsuuden unelma.

      Poista
  4. Otteita saa myös esim. mustana ja valkoisena. Jos valkoisen värisävystä on erityisen tarkka, niin se on tietysti ongelma. :)

    Meillä on tällainen: http://ainaylamaki.blogspot.fi/2014/03/sisustukseen-sopiva-kiipeilyseina-valmis.html

    Sen lisäksi että lapset kiipeää siinä, roikutaan kyllä itsekin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika, oishan ne mustat olleet huiput... Mutta ostakaa te muut oikean väriset heti alkuun😉.

      Poista
  5. Hei Hanna!
    Selailin blogiasi. Minua kiinnostaa tuo saarni lattia.Se on kaunis. Mitä ja mistä tarkalleen se mahtaa olla.On niin paljon noita eri toimittajia ja lankkusaarnillakin eri laatu/väri asteita. terveisin pian remppaaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lattia on Tarkett saarni white, kaunis lattia minustakin, ainoa vika on että armoton kesävalo ( jota meillä on isojen ikkunoiden ansiosta paljon) paljastaa siinä näkyvät läikät. Varsinkin valoa vasten ne näkyvät. En kyllä tiedä näkyykö läikkiä kaikissa lattioissa, jossa valoa on paljon ja oikeassa kulmassa.

      Poista
    2. Kiitos Hanna. Tuo ongelma taitaa olla sitä pahempi, mitä enemmän pinta on matta. Täytynee vielä pohdiskella.

      Poista

Kiva kommentti lämmittää mieltä!