tiistai 30. kesäkuuta 2015

Pallokristallia

Mummo kävi Viipurissa ja toi tämän ihanan pullean kristallimaljan. Täydellistä, tällaisesta pallomaisesta maljakosta olen jo pitkään haaveillut.





Minulla on siivousvimma menossa, pesen ja puunaan intoa täynnä. Tykkäänkin siivoamisesta, sillä onhan se mukava kävellä puhtaalla matolla, tietää, että komeron perukatkin on putsattu pölypalloista, avata sälekaihtimia ilman pölylehadusta ja ihailla järjestyksessä olevia astioita. Ja puhtaan kodin tuoksua ei voita mikään:).

t hanna

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Pikkuisen paremmat kalapuikot

Nämä itsetehdyt kalapuikot ovat superhyviä! Niiden salaisuus on pankojauhoissa, jotka antavat rapean pinnan kalalle.


Ensin suolaa ja valkopippuria kaloille. Kaloiksi käyvät mitkä tahansa kalat, myös lohi. Tällä kertaa käytin ahvenia.


Sitten panerointi. Ensin vehnäjauhoihin, sitten kananmunaan ja lopuksi pankojauhoihin.



Paisto oliiviöljyssä tai voissa. Päälle puristetaan sitruunaa.


Kalapuikkojen kanssa sopii superhelppo dippikastike eli kermaviilipurkkiin 4 ruokalusikallista sinappikurkkusalaattia, pikkuisen mustapippuria ja puristus sitruunaa. Namsnam!

t hanna

torstai 25. kesäkuuta 2015

Perintökaluste lastenhuoneessa

Vihdoin sai pikkuvelikin paikan omille legoilleen ja minä otettua hyllystä kuvan...  Etsimme pikkuveljelle jotain "perintökalustetta" eli pitkäikäistä, joka eläisi pikkupojan leikeistä teinin tarpeisiin ja ehkäpä myös omaan kotiinkin asti. Mielessä pyöri niin Muuramet ja Lundiat sekä Stringsystem. Päädyimme jälkimmäiseen, ja klassiseen valkoiseen väriin, koska se sattui olemaan alennuksessa alkukeväästä.

Tarkoitus on myöhemmin laajentaa hyllyä yhdellä yksiköllä, johon tulisi askartelupöytä. Vielä vähän aikaa saa leikkipöytänä palvella vanha ja kulunut Artekin pöytä. Huoneen ilme on melko paljas, jotain pitäisi saada vielä seinille. Komerossa odottaisi Bookworm-hylly, mutta en tiedä onko pikkuveljen huone sille oikea paikka.





Ja todellakaan hylly ei näytä tältä, vaan siivouskäskyn tullessa pikkuveli asettelee kaikki yksittäiset legoapalaset, örkkimörkit ja paperilappuset hyllyille suloiseen "järjestykseen".

t hanna

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Viherkasvit sadesuihkussa

Sateessa on valoisatkin puolet. Saa käpertyä hyvällä omalla tunnolla sohvannurkkaan lukemaan kirjaa. Ennen sitä voi kantaa viherkasvit ulos sateeseen puhdistautumaan.





Aurinkoisella säällä samat touhut voivat jatkua, kukat saavat aurinkoa ja minä jatkan lukuja tässä lepotuolissa. Se on loma, satoi tai paistoi:).

t hanna

Maalaistunnelmaa

Aurinko paistoi upeasti koko yöttömän yön mummolan maalaismaisemissa. Pärjäsimme ilman toppatakkia ja sääskiäkin oli vain vähän, joten kaiken kaikkiaan oiva juhannus.




  





Tänään on lomani ensimmäinen päivä:)!

t hanna

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Juhannussauna

Sauna kuuluu ehdottomasti juhannukseen, mutta erityisen juhannussaunan siitä tekee vihta. Itse en osaa moistaa väännellä, mutta onneksi aitoja koivuvihtoja saa ostaa Oulun torilta. Samalla tietysti pitää syödä ihanat, tuoreet munkit torikahviossa.

Sauna siis on valmis juhannuslöylyihin, nyt rappaamaan uusia perunoita.




Ihanaa keskikesän juhlaa kaikille!

t hanna

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Töissä pihalla

Täällä pusketaan puutarhaurakkaa:). Viime päivien kaatosateetkaan eivät ole saaneet meitä meitä istumaan sisällä, vaan lapioon on tartuttu silloinkin. Mutta kivaa puuhaa. Tänään onneksi paistoi aurinko ja sain napattua muutaman kuvan.


Minä rakennan perennapenkkiä, maahan kuoppaamista odottavat pallobrabant (Little Giant), kottikärryssä on pikkupäivänliljaa (Stella d'Oro) ja maassa kuunliljaa* (en muista lajiketta). Kannattaa muuten katsoa lajike tarkkaan, sillä pallobrabantia, kuten kaikkia muitakin ikivihreitä ja perennoja on samannimisinä montaa eri lajiketta. Ja niiden välillä on eroja, esim. tämä pallobrabant ei kasva ihan jättimäiseksi, halkaisijan pitäisi olla vain 50 cm, mutta moni muu lajike on paljon suurempi.

Mies rakentaa hyötypuutarhaa kädet verillä, mutta hieno siitä onkin tulossa:). Lavakaulukset olen keräillyt sieltä mistä olen saanut, sillä niiden suosio on ollut suuri ja ovat loppuunmyytyjä monestakin paikasta. Ympyräkiveyksen keskelle on tulossa kaivonrengas, johon istutetaan omppupuu.


Kesäkukaksi olen saanut heiniä*, kiitos ystävällisen Aleniuksen puutarhan, joka tilasi niitä toiveestani. Ja teillekin jäi, jos olette vielä kesäkukkia vailla. Niistä kuvia lisää toisella kerralla.

t hanna

*kukista saatu pieni alennus bloginäkyvyyttä vastaan.

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Sisustusta ulkona

Tämä on ihanaa aikaa, kun saa sisustaa ulkona. Sisustusaddikti nimeää puutarhan hoidonkin sisustamiseksi, joka vain tässä tapauksessa tapahtuu pihalla.

Tähän sisustamiseen saa ratkaisun Sisustaulkona.fi -putiikista, jonka kanssa tein yhteistyötä ja tilasin puutarhan kaunistukseksi Blomusin hyrriä. Ihania nykyaikaisia "puutarhatonttuja". Sopivat kaikkien vihreiden sekaan piristämään välkkyvällä pyörinnällä kukkasia. Meillä toki ei vielä perennapenkki kukoista eikä kesäkukatkaan, joita ei vielä oikein ole (kun ei niitä oikeanlaisia heiniä täältä Oulusta tunnu löytyvän), mutta silti nämä hyrrät näyttävät niin kauniilta. Ja pojatkin ovat iloisesti kuljettaneet hyrriä sinne missä eniten tuulee.

Heinien puutteessa kuopaisin ruohosipulin ruukkuun ja komistusta koristaa hurjasti pyörivä hyrrä. Niin ja vieressä kirppikseltä löydetty täydellinen keraaminen pallo (joka on muuten tosi haastava tehdä, itsekin olen joskus yrittänyt, mutta muotona ollut jotain muuta kuin puhdas pallo...).



Kun niitä heiniä ei löytynyt, jätin ruukkun yhden pensasaidaksi tarkoitetun taikinamarjapensaan. Toivotaan, että pärjää ruukussa, ja saan syksyllä istuttaa sen oikeaan paikkaan.


Hyrrät näyttävät hyvältä yhdessä, myös puoliksi maalattua aitaa vasten ja harvassa perennapenkissä.



Mies laatoittaa hyötypuutarhaa, siitä lisää pian. Ja sovimme Sisustaulkona.fi -kaupan kanssa arvonnasta ja jää hollille, siitäkin pian enemmän.

t hanna

perjantai 5. kesäkuuta 2015

QR koodeja

Meillä on pompittu QR-koodien mukaan, sillä 8-vuotiaan isoveljen synttäreitä juhlittiin QR-koodeilla. Erilaisia koodeja oli niin kutsussa, pitkin pihaa erilaisissa arvoituksissa ja tietysti kakussa.

Synttäreiden paperilautaset kannoin Tukholman Lagerhausista, jossa käväisin työmatkareissulla. Hullaannutin työkaveritkin Lagerhausin valikoimaan ja kannoimme kaikki paperilautasia Suomeen:). Asia, jota miehet eivät tekisi koskaan. Höperöä joo, mutta näitä ei saa Suomesta, joten kannetaan sitten Ruotsista asti.


Juhlat vietettiin ulkona ja paperilautaset piti kyllä vaihtaa oikeisiin lautasiin hurjan tuulen vuoksi.


Tilasin ensimmäistä kertaa kakkuun syötävän kuvan. Ja se maistui kyllä pahvilta...


Tein muuten pika"cakepopseja" eli kastoin vaahtokarkit valkosuklaaseen ja pyöräytin strösseleissä. Komean näköisiä ja maistuivatkin hyviltä.


Seuraaviin synttäreihin yli puoli vuotta:).

t hanna