tiistai 19. elokuuta 2014

Valkoinen terassi

Palataan vielä terassiaiheeseen, sillä alakerran terassikin sai kesähelteiden aikaan pintaansa väriä ja suojaa. Aluksi suunnitelmissa oli petsata tämäkin terassi samalla harmaalla kuin kattoterassi. Mutta kun aurinkoisena kesäpäivänä katselin sisältäpäin terassia tajusin, että harmaa olisi liian tumma väri sisältä katsottuna. Lattiaan asti ulottuvien ikkunoiden kautta kun lattia ikään kuin jatkuu terassin myötä. Sisällä oleva saarnilattia, mutta myös sisätilojen luonnonläheiset värit tarvitsivat pariksi jotain vaaleaa myös ulos. Niinpä terassin väriksi valikoitui valkoinen (Teknos Aqua Wood Oil, sävytetty valkoiseksi).


Terassin pöytä on toinen öljypesun saanut. Vanha jo unholassakin ollut pöytä kelpasi hiottuna ja öljyttynä mainiosti terassille. Kun vielä kannoin saunatuvan nojatuolin ulos, oli oleskeluryhmä viimeistelty. Meillä on tarkoituksellisesti suunniteltu terassi niin, että sitä suojaa katos, jolloin sateen sattuessa ei ole kiire suojata tyynyjä tai muita tekstiilejä. Katoksen vuoksi myös sisäkalusteita voi ulos kesänajaksi, ja sitten talveksi sisäkäyttöön. Eikä tule ole varastointiongelmia. Ja kiva kun voi kierrättää olemassaolevia kalusteita, eikä aina tarvitse ostaa uutta. 


Kahteen kertaan petsattu väri ei ole täysin tasainen (eikä tällainen öljy maalipinnan veroista tasaisuutta annakaan), ja tarkoituksena onkin ensi kesänä sivasta pintaan vielä yksi kerros petsiä.


Ja tältä kaikki näyttää sisältä katsottuna:


Valkoinen oli hyvä valinta, sillä nyt kontrasti sisä- ja ulkotilojen välillä ei ole erottuva, vaan sopuisa ja yhteensulautuva.

t hanna

11 kommenttia:

  1. Kaunis ja hyvä värivalinta. Meilläkin on harmaata pohdittu, mutta tämä valkoinen olisikin upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saija, itsekin tykkään. Etenkin sisältäkatsottuna terassi on valoisa.

      Poista
  2. Näyttää kivalta Hanna! Hei bongasin sut Gloriasta, ja mulle tuli sellainen "melkein sukua julkkikselle" -olo :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tanja, kiitos. Ai joku huomasi minut:), tuota melkein julkkis -juttua ollaan naurettukin viime viikonloppu tyttöjen reissulla Helsingissä.

      Poista
  3. Ah, täydellinen! Onko lopputulos ihan valkoinen vai aavistuksen harmaaseen vivahtava? Näyttää kuvissa kyllä hienolta, juuri siltä minkäsävyiseksi haluaisimme omat terassimme käsitellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ei täysin kirkkaan valkoinen, vaan vähän läpikuultava. Mutta ehkä talven aikana väri tasoittuu ja ensi kesänä on tarkoitus käsitellä terassi vielä kerran.

      Poista
  4. Oletteko olleet tyytyväisiä tähän? Onko helppo pitää puhtaana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ehdottomasti. Erityisen iloinen olen sen valaisevasta vaikutuksesta talon sisällä. Kesällä käsitellään se vielä kolmanteen kertaan, jotta saadaan tasaisempi väri.

      Poista
  5. Hei, Miltä valkoinen terassi vaikuttaa näin vuoden käytön jälkeen? Onko ollut vaikea pitää puhtaana? Jääkö siihen helposti tummat tai esim. ruohosta vihreät kävelyjäljet? Miten väri kesti talven? Itsekkin mietin tuota valkoista väriä terassiin, mies vain pitää sitä hyvin epäkäytännöllisenä ruskeaan verrattuna:) Onko se sitä?

    VastaaPoista

Kiva kommentti lämmittää mieltä!