perjantai 22. elokuuta 2014

Surkea puutarhuri

Olen minä. Eikä ole varmaan kenelläkään vastaansanomista, kun katselee näitä kuvia. Tästä on suunta vain ylöspäin, ensi kesäksi suunnittelenkin oikeaa hyötypuutarhaa perunalaareineen, omppupuineen, ja jossa kasvaa tietysti mansikat, mustikat, viinimarjat ja yrtit. No, ensi kesänä aioinkin kastella kasvejani vähän ahkerammin.


Se miksi kasvit ovat pitkin terassin lattiaa, ei johdu raivokohtauksesta tai kurittomista kakaroista, eikä edes taiteellisen kuvakulman tietoisesta hakemisesta, vaan luonnollisesta myrskystä, joka viskoi kärsineet kasvini pitkin lattioita. 

Salvia

Sitruunamelissa

Timjami ja oregano

Tomaatti

Basilka

Laitoin kuvien alle selitykseksi kasvien nimet, kun ei niitä taida enää oikein tunnistaa. Enkä tiedä tunnistinko itsekään.

Leppoisaa perjantaita!

t hanna

11 kommenttia:

  1. Heh mulle kävi vähän samoin.. jopa naapuri sanoi, että teki niin mieli tulla kasteleen teidän kukat, kun parat huusivat vettä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, hih, kaikki eivät ole viherpeukaloita.

      Poista
  2. Täällä yksi vielä surkeampi, nuohan vähän vihertää kuitenkin. Olen vuosia odotellut viherpeukalon heräämistä, mutta sikeästipä tuntuu nukkuvan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos lohdutuksen sanoista, kyllähän ne vähän vihertää jos tarkasti katsoo.

      Poista
  3. Hahah :'D ei sillä että itsekään mitenkään loistaisin mutta ihana postaus <3 Niin tuli muuten heti yks sikahelppovinkki mieleen, millä pääsee jo pitkälle noiden vihreiden kanssa; ISOMMAT ruukut :) Niin ne pääsee kasvamaan isommaksi ja kestää paremmin kuivia kausia :) Helpottaa hoitajaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miia, itsekin mietin, että olisikohan isommista ruukuissa apua, mutta nyt se tuli viisaampien suusta, joten ensi kesänä sitten.

      Poista
  4. Hah haa, hauskaa itseironiaa :))) Ja juu, yhtä huono olen! Mutta Miian tavoin, isommat ruukut ovat helpotus. Ei multa kuivu noin nopeasti ja suuremmassa mullassa riittää ravintoa paremmin :) Mutta kyllä sulle nyt on vaan myyty huonot taimet, eikö vain ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija. Ihanaa, että muitakin epäpuutarhureita löytyy, tosin, sinun pihasi on kyllä näyttänyt huikealta puutarhurin taidonnäytteeltä. Pienet ruukut ovat kyllä varmasti syynä, taimet olivat kyllä ensin hyvännäköisiä:).

      Poista
  5. Lohdullista että muillakin näyttää tältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että olen saanut oman tunnustuksena kautta muitakin tunnuksia. Lohduttaa, etten ole ainoa surkea:), mutta tästä on matkaa vain ylöspäin:).

      Poista
  6. Heh, tutun näköistä. Mutta ensi kesäksi on suuret suunnitelmat! ;)

    VastaaPoista

Kiva kommentti lämmittää mieltä!