tiistai 14. helmikuuta 2012

Kiitos ja tunnustuksia ystävät!



Ilman ystävyyttä ei elämä ole mitään! 

Kiitos ystävät!


Näin Ystävänpäivänä on mukava kiittää saamistani mieltälämmittävistä tunnustuksista ja laittaa ne eteenpäin toisille blogiystäville. 

Villa Heddan Mialta antoi tunnustuksen, jossa kuuluu kertoa 8 asiaa itsestään, mitä lukijat eivät vielä tiedä. Kiitos Mialle haasteesta, ja tässäpä paljastuksiani!

1. En juo kahvia lainkaan. Edellisen kerran olen maistanut kahvia 18 vuotta sitten (enkä ole 20 v., vain "vähän" vanhempi).

2. En pärjää ilman villasukkia. Talvella niitä pitää olla kahdet päällekkäin, kesällä riittää yhdet.

3. Rakastan suklaata. En herää ilman teetä ja suklaata.

4. Opiskelen kolmatta korkeakoulututkintoa (yksi alempi, yksi ylempi ja tulossa sitten joskus vielä toinen ylempi kk-tutkinto), enkä vieläkään tiedä mikä minusta tulee isona.

5. Nautin "silmilläni"eli rakastan katsella kaikkea mahdollista. Musiikkia kuuntelen vähän.

6. En voi syödä leipää paahtamatta sitä ensin.

7. Minulla on oma pieni yritys virkatyöni lisäksi.

8. Olen juossut yhden maratoonin ja kolme puolikasta.


 Toinen tunnustus on tarkoitettu pienelle blogille (alle 200 lukijaa), ja sen sain Koti -KULLANKALLIS Sannalta, ja Boheme Home Sailalta, heille lämpimät kiitokset! Tähän tunnustukseen kuuluu kertoa omista pienistä blogisuosikeista, ja minun kiitokseni ja samalla ystävänpäivätervehdykset lähtevät tällä kertaa seuraaville:

Arkkitehdin tytär
Tunnelmallisia kuvia, arjen tapahtumia ja kommelluksien kuvauksia.

Katin kontit
Kaikkea maan ja taivaan väliltä, rentoa elämäniloa.

Reelinki
Kauniita kuvia, inspiraation lähteitä.

Kiss my blog
Hersyvän hauskaa ja rehellistä arkielämää.

Pyydänkin em. blogeja heittämään haasteen eteenpäin toisille pienille blogeille ja samalla kertomaan 8 paljastusta itsestään.

t hanna

1 kommentti:

  1. Kiitos Hanna! Ja niin kivasti kuvailitkin blogiani :). Pitäisköhän mun pikkuhiljaa alkaa löytämään joku suunta ;)?

    VastaaPoista

Kiva kommentti lämmittää mieltä!