sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Poikien huoneessa - leikisti

Tässä meidän välikodin poikien huone, jossa leikitään ja nukutaan. Nämä kuvat ovat "leikisti" kuvia, sillä eihän kahden leikki-ikäisen huoneessa ole oikeasti näin siistiä. Edes jonkinlaisen järjestyksen ylläpitämiseksi sisko on tehnyt jokaiseen lelukoppaan kuvan, mitä mihinkin laatikkoon kuuluisi (huom. "isi" -muoto).

Pikkuveli muutti pari viikkoa sitten pinnasängystä isojen poikien sänkyyn, jonka isi porasi kasaan (sitä meillä on hoettu, sillä pora on vähän pelottava). Pikkuveli on pysynyt sängyssä hyvin, mitä nyt aamulla klo 5.30 sipsuttelee meidän makuuhuoneeseen. Sängyt ovat Ikeasta, ja onneksi sain jo lopetetun mallin pariksi Huuto.netistä toisen samanlaisen.




Sänkyjen malli on sopivan yksinkertainen ja laverimainen. Päädyt taittuvat jatko-osiksi sitten kun sängyn pituus ei enää riitä. Verhot ovat vanhan kodin peruja, nekin lyhennetty vain taittamalla. Tyynyinä on mummon ompelemat Svensk Tennin elefanttityynyt ja Kodin Anttilan keltaiset tyynyt, punainen tähtityyny Gantin.


Tässä vielä piirustusnurkkaus, jossa kirppikseltä aikoinaan ostettu Artekin vanha pöytä, jonka jalat on katkaistu. Punaisen tuolin olemme saaneet häälahjaksi ja toisen olemme ostaneet itse. Malli on Nikarin perinteinen puutuoli lasten kokona. Nämä tuolit kestävät turvallisesti ja narisematta myös aikuisen painon.

t hanna

7 kommenttia:

  1. kiva lastenhuone ja kiva blogi sinulla!(: nuo elefanttityynyt on heenot.

    VastaaPoista
  2. Mahetsusti noissa verhoissa on nuo Artekin kankaat käytössä! Jos meillä olisi mukuloita, haluaisin huoneeseen ehdottomasti tuollaiset raikkaat perusvärit, punaisen, sinisen, keltaisen ja valkoisen.

    VastaaPoista
  3. Olet kyllä saanut teidän välikodin lastenhuoneestakin niin kivan näköisen:)

    -Kirsi

    VastaaPoista
  4. Voi miten selkeää!
    Hyvä idea nuo kuvat, jotka yrittävät kertoa laatikkojen sisällöstä! Itse olen luovuttanut jo aikaa sitten järjestyksen kanssa. Toisinaan lajitellaan leluja ryppyotsaisemmin, mutta yleensä ne menevät sikin sokin. :-/

    VastaaPoista
  5. Onpas ihastuttavan näköinen poikien huone. Tykkään värimaailmasta todella ja tuon korikeksinnön pistän kyllä korvantaakse meidän J:lle! :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos Sussu, Tickler, Kirsi, Paula ja Marie!
    Perusvärit ovat raikkaat lastenhuoneessa, pastellisävyt eivät koskaan ole olleet minun juttuni. Järjestystä pitää yrittää opettaa, josko sitten isoina poikina osaisivat sitten viedä ne likaiset kalsarit pyykkikoriin, ainakin toiveissa on hyvä elää:)!

    VastaaPoista

Kiva kommentti lämmittää mieltä!