keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

(Kerros)Valoa kotiin

Kävimme eilen ensimmäisen palaverin sähkö- ja valaistusasioissa. Alakertaan on tulossa upotettavat valot, yläkertaan niitä ei voida laittaa kattotilan vähäisyyden vuoksi. Harmittaa, sillä en pidä roikkuvista valaisimista ja nyt on vaikea asennoitua muihin kuin upotettaviin valoihin...

Vaikka arkkitehtimme Anu Montin tekeekin meille valaistussuunnitelman, halusin itsekin tietää vähän enemmän valaistuksesta, joten tilasin Lucy Martinin kirjan Valoa kotiin (WSOY). Siinä puhutaan kerroksellisista valoista, jolla tarkoitetaan useamman valopisteen sijoittelua tilaan ja usein myös eri korkeuksiin sijoittamista. Näin saadaan kirjan mukaan aikaan visuaalisesti voimakas tila, jossa on syvyyttä ja tunnelmaa.

Meidän vanhan kodin olohuoneessa oli tällainen (sattumalta) valaistus.


Osaksi tämän kerroksellisuuden syynä oli varmasti sisustussuunnittelukurssi, jonka päättötyönä suunnittelin meidän olohuoneeseen väliseinän, jolla erotettiin yksi huone olohuoneesta lastenhuoneeksi. Jouduin siis miettimään pitkään ja huolellisesti kaikki yksityiskohdat (proffan valvonnassa) ja tila rakennettiin juuri näiden suunnitelmien mukaan.

t hanna

6 kommenttia:

  1. Kiinnostava postaus! Munkin mielestä kerroksellisuus on valaistuksessa merkityksellistä - vaikka en sitä tuolla termillä ole osannutkaan ajatella. :) Juuri tänään mietin sitä, kun meille on tulossa niin paljon erilaisia valaistusmahdollisuuksia kaikkiin tiloihin, että onko niitä peräti liikaa, mutta lopulta tulin siihen tulokseen, että ei ole. :) Ihanaa on pystyä valaisemaan tilaa fiiliksen ja tarpeen mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta, valaisimia fiiliksen mukaan. Täällä pohjolan pimeydessä ne ovat varsinkin tärkeitä:).

      Poista
  2. Mielenkiintoista! Toivon, että esittelet hieman kirjaa kunhan se saapuu ;) Se kirja olisi tarpeellinen itsellenikin!

    VastaaPoista
  3. Meillä oli lainassa tuo kirja eikä tykätty. Valaistuskirjassa pitäisi kiinnittää erityistä huomiota kuvien laatuun. Taisi lopulta jäädä kirja kunnolla lukematta kun sitä oli jotenkin tympeä lukea. Mieheni on innostunut valaistuksen miettimisestä mutta eipä hänkään jaksanut kirjaa tavailla. Meille tulee kerroksellista valoa, olemme koettaneet miettiä myös valovärejä. Pidämme valkoisesta valosta ja epäsuora valaistus toteutetaankin päivänvaloloisteputkilla. Kattoon on kuitenkin tulossa myös ledilättyjä joiden valo on hieman eriväristä. Luxeja en muista, mieheni on perehtynyt aiheeseen huomattavasti enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä kuvien laadusta, niissä kyllä parantamisen varaa. Meille myös tulossa ehdottomasti päivänvalolamppuja, joiden Kelvinasten on tarpeeksi korkea (muttei liian, että valo ei ole sinistä).

      Poista

Kiva kommentti lämmittää mieltä!