tiistai 27. marraskuuta 2012

Raksaviikot 33-34: edistys- ja ahdistusaskelia

Rakentamisen viikoilla 33-34 (12.11. - 25.11.) saimme terasseille laudoitukset. Lautana on ihan perinteistä (hirveää vihreää) kyllästettyä lautaa, joka myöhemmin maalataan. Kattoterassi tulisi peittävällä valkoisella, alakerran terassi ja yläkerran parveke mustalla. Mustaa terassilautaa meillä oli vanhassa kodissakin (ks. esim. täältä tai täältä) ja pidimme siitä kovasti. Alakerran terassilautoja on vielä osin irti, ne odottavat takkahormin asennusta.


Kattoterassille pääsee nyt myös ulkokautta, kun sinne asennettiin kierreportaat. Se sai myös lasikaton päälleen. Vielä puuttuvat sivuilta lasi-ikkunat ja -ovet.


Takkakin sitten vihdoin päätettiin, tai oikeammin meillä ei ollut muita vaihtoehtoja. Mutta olen tyytyväinen tähän ainoaan vaihtoehtoon. Kyseessä on Austroflammin Slim 2.0 kiertoilmatakka. Suojaetäisyydet palavaan materiaaliin ovat melko suuret, joten takka on suurin piirtein oikealla paikalla kuvissa. Toisaalta näin takka saa olla ilmavasti nurkassa eikä näytä niin "ahdetulta". Hormi asennetaan pian ja se menee heti sivusta ulos.

  
 
Edellä mainitut ovat niitä edistysaskeleita, ja tässä tulee se ahdistusaskel. Seinät maalattiin tietokatkon vuoksi suureksi harmiksemme Teknoksen maaleilla (ks. asiasta lisää täältä), jolloin valitsemamme valkoinen Paperisävy on jäljitelmä aidosta Tikkurilan Paperiväristä.  Pienenä (onneksi vain pienenä) peikkona on, että Teknoksen valkoinen on vihertävä. Nyt on tarkoitus maalata jokin seinä Tikkurilan Paperilla, ja katsotaan onko värieroa. Näillä marraskuun pimeillä sävyerojen erottaminen on vain hankalaa...  Voi olla, että sävyarvio tehdään vasta kevätvalon aikaan ja päätetään sitten tehdäänkö maalaus uusiksi.


Ikkunan puitteiden karmittomuus näyttää jäävän haaveeksi, ja isoksi ahdistukseksi. Mutta katsotaan osaavatko rakennusliike Vänttilän työmiehet ratkaista asian iloksemme ja sopimuksemme mukaisesti.

t hanna 

3 kommenttia:

  1. Mistä hankitte kierreportaat? Näyttävät sopivan kompakteilta ja voisivat sopia meidänkin tulevalle parvekkeelle. Mikä on halkaisija?

    Musta terassi näyttää tosi kivalta :) ja muutenkin teidän sisustussuunnitelmat ovat kovin omiani (siis meidän) vastaavia ;).

    VastaaPoista
  2. Portaat on rakennusliike VÄnttilän hankinta, ja odottelen heiltä tarkempia tietoja ja vastailen sitten uudestaan. Kiva, että samanhenkisiä sisustajia löytyy:).

    VastaaPoista
  3. Heippa!

    Mielenkiinnolla seuraan aina välillä teidän rakennusprojektianne!
    Me olemme rakentaneet aivan vasta samalle alueelle ja täytyy kommentoida, että maalasimme sekä sisäseinät, että talon ulkoseinät Tikkurilan Paperinvalkoisella. Olemme olleet todella tyytyväisiä värivalintaan, mm. ikkunoiden ja ovienkarmit eivät näy niin räikeästi (juurikin se "vaniljanväri") mitä jos seinät olisi maalattu esim. sävyttämättömällä valkoisella.

    Ps. Kivannäköinen talo teille on tulossa :)

    T. JSK

    VastaaPoista

Kiva kommentti lämmittää mieltä!