lauantai 25. huhtikuuta 2015

Hyötypuutarha pihan kaunistus

Talon sivustalle on tulossa hyötypuutarha ja sen ei enää onneksi tarvitse enää olla kivikkoinen perunamaa, vaan yksi pihan kaunistus. Keskipisteeksi saa nousta omenapuu, joka istutetaan kaivonrenkaaseen ja sijoitetaan portaikon ikkunan eteen. Sen alle ladotaan ympyräksi pihakiveä. Muut vihreät syötävät istutetaan siististi laatikoihin, jotka kasataan lavojen kauluksista ja osa kasveista laitetaan rennosti säkkeihin. Kaiken ympärille tulee golfkiveä, jolloin ei haittaa vaikka multaa varisee maahan.

Kuvat Rudus, Design House Stockholm, Bacsac, Strömsöpiha
Syötävät lajikkeet ovat perinteisiä, mitään erikoista en uskalla vielä kokeilla:
  • mansikkaa
  • pensasmustikkaa
  • omenaa
  • perunaa
  • yrttejä
  • salaattia ja porkkanaa
  • viinimarjaa
Ja kuvitelmana on, että minä istun ihanaisessa penkissä ja katson vauhdilla kasvavia kasveja teekupponen kädessä:).

t hanna

2 kommenttia:

  1. Ihanat suunnitelmat ja samaa kasvihaavetta kuin minullakin; pensasmustikkaa, perunaa, porkkanaa, yrttejä, omenaa ja kirsikkaa sekä salaattia ja sipulia. Niillähän sitä ihminen pärjää. :) Itse en välitä viinimarjoista, joten olisi pakko saada tuo pensasmustikka kukoistamaan. Ja lisäksi toivoa tietenkin, että kuntasta kasvaa normimustikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin tietysti vielä sipulia:). En minäkään välitä viinimarjoista, mutta monissa ruoka- tai leivointaresepteissä niitä on. Eli muutama marja tarvitaan, muttei rasiatolkulla, joten siksi meille tulee perheviinimarja, jossa yhdessä pensaassa kasvaa punaista, mustaa ja valkoista marjaa.

      Poista

Kiva kommentti lämmittää mieltä!