maanantai 17. tammikuuta 2011

Mukava kun käy vieraita

Silloin joutuu pakostakin siivoamaan ja laittamaan pöydälle lojuvat tavarat oikeisiin paikkoihin:). Olenkin sitä mieltä, että kun kutsut säännöllisesti vieraita, pidät kotisi kunnossa.

Ja tietysti ystävien kanssa on ihana jutella ja seurustella. Lapsienkin mielestä on hauska, että kotiin tulee vieraita. Vaikka välillä meidän isoveljelle on niin vaikeaa luovuttaa lempilelua (tai ylipäätänsä leluja) vieraille, mutta sitäkin on hyvä oppia:).

Lauantain vieraille tarjottiin neljän juuston piiraita ja kanasalaattia sekä puolukkakakkua.


Kahvit juotiin vaihteeksi olohuoneessa.


Puolukkakakku tai vastaava oli jossain naistenlehdessä. En ottanut reseptiä talteen, mutta yritin muistella sitä parhaani mukaan. Kakkupohjana tavallinen 6 munan sokerikakku. Välissä puolukkapunaherukkasose ja kinuskikerma. Päällä kaulittavaa sokerikuorrutetta.

Kaulittava sokerikuorrute oli uusi tuttavuus minulle, mutta se toimi ihan samalla tavalla kuin marsipaanikin. Tähän kakkuun laitoin kaksi pakettia, ja ehkä olisi voinut olla kolmekin, sillä tykkään paksusta kuorrutteesta. Ja kun täytteenä oli kirpakkaa puolukkaa, makeus ei olisi mennyt liialliseksi vaikka kuorrutus olisi ollut paksumpi.

Sunnuntaina saimme vielä vieraita, joille tarjottiin samaa puolukkakakkua. Leikkasin kakun valmiiksi palasiksi, sillä minusta puoliksi syöty kakku ei ole enää niin kaunis tarjottava uusille vieraille. Kakun lisäksi tarjolla oli aiemmin tekemiäni minttumasariineja.

Kattauksen väriksi valikoitui lauantain vieraiden tuomien tulppaanien pinkki väri. Ja kakussakin oli sitä samaa pinkkiä:) :)

Uusi viikko alkakoon!

t hanna

2 kommenttia:

  1. Voi miten kaunis olohuone.Täysin minun makuuni. :)

    VastaaPoista
  2. Hei ystäväiseni,
    Ihana blogi teillä! :) Kiva lukea kuulumisiasi myös tätä kautta. Kolmen juuston piiraat, voisiko saada reseptiä?! Hyviä blogipäivityksiä jatkoonkin!

    Piia

    VastaaPoista

Kiva kommentti lämmittää mieltä!