maanantai 12. syyskuuta 2011

Mykyjä ja muita syksyn makuja

Ei mennyt viikonloppu ihan makoillessa:). Sain kokeiltua Stokkan Premiere-lehden paprikaista porsaanfile- ja makkarapataa. Lisäksi sovelsin oman suosikkipiirakan ohjetta omenoille.


Tämä padan seuraksi suositeltiin perunamykyjä, oletko maistanut? Minä en ole koskaan kuullutkaan. Kyseessä oli saksaksi Frische Schupfnudel ruotsiksi Potatisnudlar ja suomeksi vain Perunalisäke. Kuvassa yksi sellainen myky on juuri hillosipulin vieressä. Pata oli mukavaa syysruokaa, lastenkin mieleen.


Olen jo aiemmin kirjoittanut mustikka- ja puolukkatoffeepiirakoista, joihin tulee mantelimassaa. Nyt sovelsin tätä ohjetta omenoille, ja hyvää tuli. Tuo mantelimassa antaa ihanan maun. Ja vaniljajäätelö on ehdoton tämän kanssa, ja sen pitää olla vielä Lidlin jäätelöä. Se on parasta, ihanan kermaista ja aidon vaniljan täplittämää. Lapsetkin, jotka yleensä eivät innostu tavallisesta "valkoisesta" jäätelöstä syövät tätä täysillä.

Reipasta viikkoa, hanna


Paprikainen porsaanfile- ja makkarapata
600 g porsaan sisäfilettä
2 salamipatukkaa
2 pitkää bratwurstia
vehnäjauhoja leivittämiseen
mustapippuria
1 dl hillosipulia
1 dl kivettomiä mustia oliiveja
1 punainen paprika
1 vihreä paprika
1 dl pieniä suolakurkkuja
2 dl hapankaalia
4 dl kermaa
4 dl lihalientä
persiljaa

Leikkaa porsaanfileet 1,5 cm viipaileisiin ja kääntele vehnäjauhomustapippuri-sekoituksessa. Paista ensin pilkotut makkarat ja sitten fileet. Lisää pilkotut paprikat ja kurkut sekä muut ainekset. Lisää nesteet ja anna hautua n. 20 minuuttia. Lisää persilja. Tarjoile paistettujen perunamykyjen kanssa.

Omenapiirakka
Valmis muropohja

Täyte:
Kolme omenaa viipaleina
Ripaus kanelia ja vaniljasokeria sekä muutama nokare voita

Kuorrute:
75 g mantelimassaa
75 g voita
3/4 dl sokeria
3/4 dl vehnäjauhoja

Taputtele muropohja vuokaan ja lisää päälle omenat, kaneli, sokeri ja voi. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Tee sillä välin kuorrute. Sekoita pehmennyt voi muihin aineksiin. Lisää piirakan päälle ja paista vielä kunnes kuorrute on hieman saanut väriä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kommentti lämmittää mieltä!