sunnuntai 4. elokuuta 2013

Meidän kesä 2013

Meidän kesäloma alkoi perinteisellä karavaanarireissulla eli isovanhempien asuntoautolla. Jota pojat rakastavat, ja kyllä mekin. Autolla matkaaminen ei ole läheskään niin raskasta kun voi samalla napata evästä jääkaapista taikka pelata vaikka lautapelejä. Ja täältä pohjolasta kun lähtee reissuun kilometrejä riittää...

Pysähdyimme mm. Hämeen linnassa, joka oli hieno paikka. Vaikka kamerasta loppuikin juuri akku. Saimme hienon ja informatiivisen opastuksen ja opimme paljon entisaikojen ritarien elämästä. Ja pojat tykkäsivät. Päätimme tutustua joka kesä johonkin linnaan.


Matkalla pysähdyimme myös Powerparkkiin, jossa on mainio leirintäalue (tosin toista vuotta peräkkäin lämmin vesi loppui illalla, harmistus). Mutta huvipuisto on kiva myös pienemmille lapsille ja jonoja on vain nimeksi tai ei ollenkaan. Karavaanarialue (myös hotelli ja mökkimajoitus) ovat aivan huvipuiston kyljessä kiinni, joten huvipuistoon voi vain kävellä yöpaikasta. Tämä on sopivasti meidän etelän reitin välietappi, joten taidamme ottaa tämän perinteeksi.



Tampereella ja Järvenpäässä saimme yöpyä ystävien pihalla, suurkiitos. Piipahdimme Pispalan tornissa, ja söimme siellä ihanat munkit, ja polskimme Tuusulanjärvessä.


Saimme nauttia monista vieraista kotona, superkivaa! Terassilla syötiin arjen lounaat ja pitkät illalliset.


Välillä piipahdimme myös papan mökillä pohjoisessa.



Lämmintä riitti, mutta melkoisen viileitäkin päiviä oli. Hellejuomien lisäksi keittelimme kylmimpinä päivänä lämmintä kaakaota sekä nautittimme Lidlin rapeista ja ihanista croissanteista (tämän kesän ehdoton Lidl-suosikki, muitakin saman kaupan ihanuuksia riittää).


Kertokaa miten teidän kesä meni? Uusia tahi vanhoja suosikkipaikkoja, -makuja, -elämyksiä tai -kokemuksia?

t hanna

2 kommenttia:

  1. Ihanaa kun tulit takaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nyt on lomat lomailtu ja arki saa alkaa, kiva.

      Poista

Kiva kommentti lämmittää mieltä!