perjantai 18. helmikuuta 2011

Kiirettä kiirettä

Lumiukko lumiukko pyöreä kuin pulla
hauska on sun kerallasi juhlimaan tulla.
Kädessä on tikkari ja nappina on laku
ketterästi kulkee kuin pikkuvelin paku.


Tässä syy kiireeseen. Eli meidän pikkuveli juhlii huomenna 1-vuotis synttäreitä! Aiemmin viikolla maalasimme lumiukon kutsukorttiin. Lumiukko sopii hyvin, sillä pikkuveljen toinen nimi on Pyry. Nimi tuli viime vuoden lumisesta talvesta, ikkunoista näki hädin tuskin ulos. Laulun sanoin meidän pian yksivuotias "Pyry-Ukko" on myös pyöreä kuin pulla:).

Leivottu on kaikennäköistä, saa nähdä tuliko niistä syömäkelpoisia. Tässä kuva macaron -kekseistä, jotka odottavat vielä täyttämistä. Kiitos reseptistä Annimannille, ne onnistuivat hyvin. Väri tuli vain vähän ruskeaksi, sillä laitoin uuniin liian kovalle lämmölle. Loppuajan paistoinkin niitä uunin luukku auki, jotteivat olisi tummuneet liikaa. Blondin touhua:) :).



Perjantaina meillä syödään aina jotain pientä herkkua. Tänään ehdittiin tekemään minun suosikkia eli lämpimiä leipiä. Ruisleivällä tonnikalaa, kapriksia, tomaattia, juustoa ja pizzamaustetta. Ei mitään suurta gourmetia, mutta makoisaa silti. Ruokajuomana tällä kertaa vain teetä, sillä pitää vielä hakea sisko juna-asemalta.

 
Lisää huomisen synttäreistä ja Tukholman reissusta myöhemmin! Rauhallista viikonloppua,

t hanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kommentti lämmittää mieltä!