perjantai 5. elokuuta 2011

Kesävieraille tarjottua

Meillä kävi kaukaisia kesävieraita. Vaikka ilma on heinäkuun helteistä viilentynyt, vielä tarkenimme syödä ulkona.



Ruokalistalla oli (ohjeet alempana):

Alkupalaksi: Kirsikkatomaatti tarte Tatin
"Makean suolainen, ihana parmesaanin, basilikan ja yrttiöljyn kera!"




Pääosassa: Halloumijuustosalaatti broilerinfileillä 
"Perussalaatti, joka kuuluu meidän kesään. Kaprismajoneesikastike antaa jännän maun."
Ja vieraita kestitettäessä unohdin ottaa kuvan...

Jälkiruokana: Puolukkakinuskikakku
"Raikas herkku. Puolukan kirpeys häviää kinuskikermaan ja hyytelösokeriin."
 


KIRSIKKATOMAATTI TARTE TATIN (Glorian ruoka ja viini 5/2011)
20 luumukirsikkatomaattia
1 tl suolaa
½ mustapippuria
3 rkl voita
2 rkl sokeria
3 rkl pieniä leivänmuruja/korppujauhoja
1 iso (600g) lehtitaikinalevy

Puolita tomaatit ja mausta suolalla ja pippurilla. Sulata voi uuninkestävässä paistinpannus. Lisää sokeri, sekoita, kunnes se karamellisoituu. Aseta tomaatit pannuun leikkauspinta alaspäin, ripottele leivänmurut. Kauli taikina hieman ohuemmaksi ja nosta tomaattien päälle. Voitele kananmunalla. Paista uunin keskiosassa 25 minuuttia.

Minun uunin kestävä pannu ei mahdu uuniin, joten jouduin vähän soveltamaan. Sulatin sokerin ohjeen mukaan ja kaadoin sen leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan, jossa oli jo tomaatit. Sitten taikinalevy päälle ja uuniin. Kumosin leivinpaperin avulla piirakkan tarjolle.

HALLOUMIJUUSTOSALAATTI
Salaattia (jäävuori, romaine)
½ vesimeloni
vesikrassia
½ rasiaa rucolaa
1 pkt halloumia grillattuna

2 rkl paahdettuja pinjansiemeniä
valuvaa hunajaa

Kastike:
pieni purkillinen kapriksia
1½ majoneesia
n. 1 rkl vettä
pippuria

Itse en pidä kovin majoneesesta salaatista, joten tein vain puolikkaan määrän kastiketta.

PUOLUKKAKINUSKIKAKKU
Pohjana 3 munan sokerikakku

Täyte:
4 liivatelehteä
1 tlk rahkaa
1 tlk kinuskikastiketta
1 dl kiehuvaa omenamehua
3 dl kuohukermaa
2 tl vanilijasokeria
1 rkl sokeria
Kostutus:
2-3 rkl omenamehua
Pinnalle:
2 dl puolukkahilloa
2 dl puolukoita
1 dl hyytelösokeria
2 dl omenamehua

Teen yleensä kakut kahteen pieneen vuokaan, sillä isosta kakusta tahtoo jäädä puolet. Näin pakasteessa on valmis kakku seuraavia vieraita varten. Kuvassa näkyvä kakku on juuri tällainen "pikkukakku".

t hanna

3 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen, varmaan myös makuinen, tuo puolukkakakku..nam..
    ja hyvä idea tuo pakastaminen..

    VastaaPoista
  2. KIITOS! Hyvää oli, ja kaunista!

    VastaaPoista

Kiva kommentti lämmittää mieltä!