perjantai 21. lokakuuta 2011

Melkein saunatupa

Haaveilen saunatuvasta, jossa istua vilvoittelemassa ja nauttimassa virvoitusjuomia. Penkkejä tai sohvia, joilta ei tarvitsisi kerätä pyykkivuoria pois ennen istumista. Tilaa, jossa ei tarvitsisi katsella pyykinkuivastelinettä tai kuunnella pyykkikoneen hurinaa.

Arki on toista, sillä meillä vilvoitellaan saunan jälkeen kodinhoitohuoneessa.


Rakentamisen viime vaiheessa pyysimme peräseinälle tervaleppäpaneloinnin (samaa puuta myös saunassa) kaakeloinnin sijaan. Onneksi näin, sillä puu tuo vähän sitä saunatuvan tunnelmaa.


Olen yrittänyt piilottaa sen varsinaisen kodinhoito-osan toiselle seinälle ja kaappeihin. Ja jos on ahkeroitu, on ne pyykkivuoretkin ehditty viedä penkin päältä kaappeihin ennen perjaintai-illan saunaa.

Tässä vielä yksityiskohtia tuolista, jonka on suunnitellut Rudi Mertz ja valmistanut Nikari Oy. Aluksi vierastin tuolia, mutta nyttemmin pidän siitä todella. Tuo pisaranmuotoinen "pöytä" on käytössä oivallinen, sillä siihen saa laskettua saunajuoman. Ja kun tilaa ei muunlaiselle pöydälle olisikaan.


Mukavia viikonlopun saunahetkiä!

t hanna

3 kommenttia:

  1. Sattumalta päädyin tänne ja löysinkin kivan blogin. Tulen toistekkin!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anttis, tulehan toistekin!

    VastaaPoista
  3. Nyt kun mä eksyin sattumalta tänne sun blogiin (lisäsin tietysti heti suosikkeihin), niin kommentoin moneen paikkaan... Ihana saunatupa teidän vanhassa kodissa! Täytyy katsoa, jos tästä saisi jotakin vinkkiä omaan khh:een, sitten joskus, kun sitä aletaan rempata *huokaus*. Meillä ei ole minkäänlaista pukeutumistilaa tms., vaan ainoastaan I:n muotoinen khh, josta on käynti pesuhuoneeseen ja saunaan.

    VastaaPoista

Kiva kommentti lämmittää mieltä!