maanantai 31. lokakuuta 2011

Erilaiset lihapullat ja muusi

Tartuin uuden Glorian ruoka & viini -lehden kansikuvaan ja tein lihapullia ja muusia sekä sinappista kaalipaistosta.

Lihapullat poikkesivat tavanomaisesta, sillä niissä ei ollut sipulia, jota itse laitan aina lihapulliin, vaikka muuten maustankin niitä eritavalla. Muusiin laitettiin yhtä paljon perunaa kuin palsternakkaa, ja ne keitettiin kypsiksi valkosipulilla maustetussa maidossa.


Lihapullien ohjeeseen (kaikki ohjeet postauksen lopussa) lisäsin manchegojuustoa, jota oli jäänyt kaappiin. Hyvältä maistuivat, tosin paistaessa irtosi melkoinen määrä nestettä.


Palsternakkamuusi oli hyvää, vaikka rasvaton maito paloi tietenkin pohjaan. Jos kuvaa katsoo tarkasti, siellä näkyy pieniä mustia pisteitä, mutta palaneen makua ei muusissa ollut. Tein toisenkin perusvirheen muusissa, sillä surruuttelin sitä liian pitkään sauvasekoittimella, joten se oli vähän liisterimäistä.

Sinappinen kaalipaistos oli maistuva ja uudenlainen lisäke ruualle. Tosin sinappia laittaisin itse vähän vähemmän. Tämä sopii monen ruuan kylkeen!


t hanna


Ohjeet (Glorian ruoka & viini 7/2011):

Lihapullat:
400 g naudan paistijauhelihaa
½ ruukkua timjamia
120 g ranskankermaa
1 tl suolaa
1/4 tl valkopippuria

Palsternakkamuusi:
300 g palsternakkaa
300 g jauhoisia perunoita
2 isoa valkosipulinkynttä
6 dl maitoa
40 g voita
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria myllystä
Kuori ja paloittele perunat ja palsternakat sekä valkosipuli. Lisää maito ja voi. Keitä kypsiksi n. 15 minuuttia. Ota n. 1dl maitoa talteen. Kaada kasvikset ja liemi tehosekoittimeen ja pyöräytä parilla pyöräytyksellä soseeksi. Ohenna tarvittaessa maitoliemellä. Lisää pippuri ja suola. 

Sinappinen kaalipaistos:
300 g ruusukaalia
200 g kiinankaalia
2 isoa valkosipulinkynttä
1 ½ dl vettä
1 ½ rkl kasvisfondia
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl dijonsinappia
2 tl valkoviinietikkaa
½ tl mustapippuria
Leikkaa ruusukaaleista kannat ja irrota uloimmat lehdet. Keitä ruusukaalien nuppuja n. 5 minuuttia kannen alla vedessä, jossa murskattu valkosipuli ja fondi. Lisää ruusukaalin lehdet ja kiinankaali, josta poistettu kova keskiruoti sekä oliiviöljy. Paista pari minuuttia, mausta sinapilla, etikalla ja pippurilla.

2 kommenttia:

  1. Heippa Hanna! Löysin ihanan blogisi Kettukarkin kautta. Ja nimenomaan sieltä ruokakassipalvelujutun kommenttiboksista - sinäkö sait heidän palvelua tilattua tänne ouluun? Laitoin heille tiedustelua asiasta, kun heidän nettisivuilla ei mainittu oulusta mitään, mutta en ole saanut vastausta.

    Tänne pitää tulla uudestaan ihan ajan kanssa lukemaan kaikki jutut! :)

    VastaaPoista
  2. Terve Dooda, mukava kun löysit tänne. Luin jostain lehdestä (ehkä Talouselämästä, Maku tai joku muu) näistä ruokakassipalveluista ja minusta joku palvelu toimisi myös Oulussa, en kyllä muista mikä... Enkä löytänyt artikkelia vaikka yritin eilen lehtipinoista sitä etsiä. Kerro jos onnistut tilaamaan ruokaa kotiin.

    VastaaPoista

Kiva kommentti lämmittää mieltä!