maanantai 6. helmikuuta 2012

Takan paikka

Nyt pitäisi päättää takan paikka, sillä vielä voidaan muuttaa esim. ikkunoita takan mukaan ja tietysti myös toisinpäin:). Tässä vaihtoehtoja:


Takaksi on hyvin todennäköisesti tulossa kiertoilmatakka tai pieni varaava takka. Mutta katsotaan ensin se paikka ja sitten tarkempia määrityksiä.

1. Takan pystyisi piilottamaan eteisen komeroriviin, tietysti niin, että tulipesä olisi olohuoneeseen päin. Yläkerrassa hormi olisi vanhempien makuuhuoneessa.

Sparthem

2. Takan voisi sijoittaa olohuoneen sisänurkkaan, jolloin näkymä olisi niin keittiöstä kuin olohuoneen toiselta sohvalta. Hormi tulisi meidän makuuhuoneeseen.

Spartherm

3. Se voisi olla olohuoneen pitkän seinän keskellä tai ikkunan nurkassa. Tuli näkyisi ruokailuhuoneesta, molemmilta sohvilta ja keittiöstäkin (jos tulipesä tarpeeksi korkealla). Hormi toisessa poikien makuuhuoneessa tai ulkona.

Stüv

Freshome
Roltrade
Linnatuli

4. Takka voisi olla myös ikkunoiden edessä, jolloin ulko-ovelta katsottuna ensimmäinen näkymä olisi takka. Nyt se olisi pohjapiirroksessa liukuovien edessä eli ovien paikka tulisi miettiä uudelleen.

Stüv

Roltrade

5. Takan voisi myös laittaa näyttävästi keskellä olohuonetta.

Chimney Anthrax

Nyt kallistun vaihtoehtoon numero 3 nurkkamalliin. Siinä se näkyisi monelta suunnalta, ei olisi liian lähellä kalusteita ja hormin voisi vetää ulkokautta. Tv tulee samalle seinälle, ja se hieman häiritsee. Sopivatko ne pariksi samalle seinälle? Mutta en keksi muutakaan paikkaa... Keksittekö te? Entä muita tärkeitä, huomioonotettavia seikkoja takan paikkaa mietittäessä?

t hanna

14 kommenttia:

  1. Minä laittaisin kans tuohon kolmosen kohtaan takan. Ei kait se haittaa jos ne on telkun kans samalla suunnalla. Voipa samalta sohvalta nauttia sekä telkusta että takasta! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, niin minustakin tuntui vielä eiliseen. Nyt rupesin arpomaan... Olen kyllä nähnyt useinkin tv:n ja takan samalla seinällä, ja ehkä sen saisi myös kivan näköiseksi.

      Poista
  2. Minä kannattaisin nelosta. Tunnelmaa ja lämpöä ruokailutilaan (vrt. vanhat tuvat ja takan ja uunin tarkoitus) , ihana näkymä sisääntullessa (jos takan reunalla olevista ikkuinoista näkyy myös luontoa) ja tietenkin myös olohuoneeseen riittävä tunnelma. Takan kylkeen vain hyvä lukunojatuoli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alva, kiitos mielipiteestäsi! Nelonen on kyllä hyvä vaihtis, siinä olisi tilaa, tosin taakse pitää jättää turvaväli, kun takkaa ei saa laittaa ikkunoihin kiinni. Miinus on myös kulku terassille, joka ilman takkaa olisi kätevästi keskellä, mutta takan kanssa se pitäisi laittaa sivulle.

      Poista
    2. Vielä toinen ehdotus :) Entä jos kuitenkin numero 1? Minä jotenkin ajattelen, että takka olisi avoimessa keittiö/olohuone tilassa lähellä sitä keittiötä. Silti loimuava tuli näkyisi tässäkin kohdassa etuovelle, heijastumana ikkunasta. Ja ehkä sille voisi jotenkin saada myös funktionaalisen ajatuksen märkien lapasien kanssa? :) Minustakin tuo kulku terassille on kuitenkin tosi hyvä tuossa keskellä.

      Poista
    3. Alva, sama ajatus ollut minullakin. Ykkösvaihtoehdossa miinuksena on vain se, että menetämme yhden komeron eteisestä... Mutta pärjäisköhän sitä vähemmällä..?

      Poista
  3. En nyt kerkeä tarkemmin perehtyä hienosti pureskelemiisi vaihtoehtoihin, mutta voimakkain ajatus, mikä päivityksestä nousi mieleen, oli se, etten missään nimessä laittaisi takkaa ja telkkua samalle seinälle. Täydellinen tunnelman latistus. Muutenkin telkkari valitettavan usein sotkee tyylikkään ja harmoonisen sisustuksen :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos anonyymi:). Sitä minäkin pelkään, mutta onneksi nykyajan telkkarit ovat fiksumman näköisiä kuin ne entisvanhat isot laatikot.

      Poista
  4. Hei! Meillähän on takka ja telkku samalla seinällä ja en kyllä laittaisi niitä sillai enää. Tilan ja lämmityksen vuoksihan ne on näin, mutta jos saa valita niin eri paikkoihin.

    t. Jenni Rollosta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! Sitäpä minäkin mietin, mutta mihin sen takan sitten laittaa jos ei siihen tv-seinälle..?

      Poista
  5. Hmmm, vaikea paikka! Itse haluan takan keskelle huonetta, jotta lämpö leviää mahdollisimman tasaisesti joka puolelle. Jos itsellä olisi tuon muotoinen tila, niin miettisin voisiko sohvaa kääntää 90 astetta myötäpäivään ja takka olisi ruokailutilan ja olohuoneen välissä. Jos takkaluukku olisi vielä kolmeen suuntaan avoin, niin näkyisi myös keittiöön ja eteiseen? Takastahan ei ole pakko tehdä hirmuisen korkeaa, jolloin eteisestä näkisi silti myös ulos takan yli? Vaikeita juttuja, tsemppiä suunnitteluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, kiitos kun jaksat miettiä ja kommentoida! Hyvä idea tuo laittaa se tavallaan siihen "välitilaan". En tiedä vain mahtuuko enää sitten toista sohvaa kun se tv on siinä pitkällä seinällä. Mutta sohvan tilalla voisi tietysti olla kaksi nojatuolia, jotka voisi kääntää takkaan ja telkkariin päin.

      Poista
  6. Laittaisin takan kulmaan, mutta ei tuo keskellä huonettakaan olisi huono vaihtoehto.

    Meillä on samat mietinnät meneillään. Yllättävän vaikeaa löytää täydellinen paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Christa! Kulma on hyvä ja turvallinen, mutta onko se ahdistettu sinne? Tsemppiä teillekin, eiköhän me joku ratkaisu löydetä!

      Poista

Kiva kommentti lämmittää mieltä!