torstai 9. elokuuta 2012

Asuntomessujen pikkuideoita

Tämän vuoden asuntomessut tulivat minulle Red Hot Chili Peppersin konsertin  kylkiäisenä. Niinpä pyörähdimme siellä pikaisesti konsertin jälkeisenä päivänä ennen pitkää automatkaa kotiin.

Mitään tavoitetta ei minulla ollut, kunhan katselin avoimin silmin ympärille. Yksikään talo tai sisustus ei kolahtanut suoraan sydämeen, vaan löysin pieniä kivoja yksityiskohtia monesta eri talosta, joita keräsin tähän postaukseen. Muutamasta kauniista sisustuksesta postailen vielä erikseen, samoin piha-ideoista.

Tässä kuvassa ikkunaa mukaillen tehty seinämaalaus. Ja voi, että tykkään noista puisista yöpöydistä! Niistä tulee ihanaa lämpöä tähän harmauteen.



Vanhojen hengareiden uudet vaatteet:


Samanlaista vaatetta myös kukkaruukun päällä. Lankojen väriä vaihtamalla saisi moderniinkin sisustukseen sopivan päällisen.


Verhoripustus pelkillä koukuilla, rentoa. Verhona hieno liukuvärjätty kangas.


Ruokailupöydän lampun paikkaa ei tarvitse tarkoin laskea, jos paikalle laittaa valaisinkiskon, jossa lamppua voi vaivatta siirtää. Musta kisko myös tyylikäs.


Tauluja voi ripustaa näinkin lähekkäin. Ei hassumpaa.


Tässä laattaa oli käytetty uudella tavalla uudessa paikassa! Näitä ratkaisuja olisin toivonut lisää. Eri kokoiset valkoiset laatat ja harmaa saumaus tekee seinästä hauskan ruutuvihkomaisen. Vastaavaa toteutustapaa mietin meidän alakerran vessaan. Kyselinkin jo Pukkilasta, mutta kertoivat, että eri kokoisten laattojen yhdistäminen on haastavaa, sillä koot vaihtelevat aina erän mukaan muutaman millin. Laatoittajan täytyy olla taitava, että osaa "upottaa" nämä pienet erot tasaisesti ilman näkyvää vinoutta.


Vanha totuus, että korosta jos et voi peittää, sopii hyvin tähän vessasta löytyneeseen tekniseen kaappiin, jonka oveen oli maalattu pyykkinaru pyykkipoikineen.



Kesä tuntuu olevan ohi täällä Oulussa, pojat halusivat hanskat kun lähtivät ulos pyöräilemään...

t hanna

P.S. Anteeksi kuvien laatu, kiireessä kun ei ehdi kuvakulmia miettimään ja kamerakin tahtoo tärähtää kun ei ole tilaa nojata mihinkään.

8 kommenttia:

  1. Hip hei, kun oma rakennushomma oli muutama vuosi sitten ohi, loppui messuilla käyminen. En jaksaisi ollenkaan, joten kiitos mielettömästi näistä tuulahduksista!

    Pidän eka kuvassa siitä, miten seinä on maalattu ja mm. ikkuna saatu siten asettumaan paremmin tuohon tilaan. Tuollaista pitäisi hyödyntää enempi!

    VastaaPoista
  2. Minä taas on olen asuntomessujen kanta-asiakas, muistan ensimmäiset messukokemukset Torniosta ja vuosi taisi olla 1987. Silloin ei rakentaminen ollut vielä kovinkaan ajankohtaista:). Sen jälkeen olen tasaiseen tahtiin vieraillut asuntomessuilla... harrastus tämäkin:).

    VastaaPoista
  3. Otin tismalleen saman kuvan tuosta kaapista jonka pintaan maalattu tuo pyykkinaru! Hauska idea kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sofia, katselin blogiasi ja huomasin monia samoja kuvauskohteita:), minä en ole vain vielä ehtinyt niistä postailemaan.

      Poista
    2. :D Sattumoisin tuo on pyykkikuilun luukku, siksi siis nuo pyykkipojat.

      Poista
    3. Kiitos tiedosta, enpä tiennyt sitä:).

      Poista
  4. Muistan tuollaisia virkattuja puuhenkareita lapsuudesta :). Ja valaisinkisko olisi meille kyllä pop, kun valaisimet vaihtaa aika ajoin paikkaa anoppilan ja meidän kodin + eri huoneiden kesken...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, valaisinkisko on kätevä ikuisen sisustajan kodissa. Mieskin olisi tyytyväinen kun ei tarvitsisi koko ajan ruuvata kattoon koukkuja. Tosin nythän on muodissa roikottaa johtoa näkyvillä, joten sen puolesta ne ruuvit katossa ovat pop.

      Poista

Kiva kommentti lämmittää mieltä!