perjantai 5. lokakuuta 2012

Manteliomenapiirakka

Viime lauantain vieraat saivat manteliomenapiirakkaa vaniljiavaahdolla. Jäätelö olisi ollut parempi kaveri piirakalle, mutta meidän pikkuruiseen pakastimeen ei mahtunut jäätelöpakettia. Ja saivat ne vieraat muutakin syötävää, vuohenjuustohunajaleipiä ja seesamivohveleita kinkkutäytteellä, mutta epäammattimainen bloggari ei vieraiden kanssa seurustellessa muistanut ottaa tarjottavista kuvia.

Piirakkaa ehdin kuvailemaan kun tein sen jo aamusta. Samaista piirakkaa olen tehnyt mustikoilla ja puolukkakinuskisekoituksella, nyt oli vuoro kokeilla sitä omenien kanssa. Toimi ja on maailman helpoin vierasvara.


Kivaa viikonloppua kaikille!

t hanna

P.S. Resepti

Pohja:
Valmis piirakkapohja
Taputtele irtovuuan pohjalle (reunoille ei tarvitse, sillä tässä ei ole mitään valuvaa täytettä).
N. 5 omenaa, jotka lohkotaan pohjan päälle.Täytteenä voi käyttää myös mustikoita (n. 2 dl jäisiä) tai puolukoita (2 dl jäisiä) ja pilkottuja toffeekarkkeja (niin monta kuin haluat).

Paista n. 15-20 minuttia 200 asteessa.

Kuorrute:
½ dl vehnäjauhoja
½ dl sokeria (omenoiden kanssa käytin fariinisokeria)
50 g voita
½ pkt mantelimassaa
Sekoita tehosekoittimella kaikki ainekset. Lisää omenoiden päälle 15 minuutin paiston jälkeen ja jatka paistamista kunnes kuorrute on hieman ruskettunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kommentti lämmittää mieltä!