torstai 20. joulukuuta 2012

DIY ruokajoululahja

Kahdeksan vuotta sitten ostin Prahasta maustettua suolaa ja siitä asti olen miettinyt, että pitäisi kokeilla itsekin samanlaista. Ja nyt, tänä jouluna, sain kuin sainkin tehtyä sitruunasuolaa ystäville (resepti postauksen lopussa)! Pilttipurkeista tehdyt suolapurkit ovat valmiita annettaviksi. 


Tein myös riisisuklaata, maailman yksinkertaisimmalla reseptillä: muroihin vain sulatettua suklaata. Ja pilalle menivät! Eli riisit jäivät irtonaisiksi eivätkä kovettuneet möykyksi (ks. tästä millaisia niiden pitäisi olla).  Ehkä syynä olivat m&m -pastillit, joita murskasin sekaan. Eivät ne syömättä jääneet, kaadoin ne karkkivuuista kulhoon ja söimme niitä lusikalla. 


Iloisia jouluvalmisteluja kaikille!

t hanna

P.S. Sitruunasuola ohje

2 dl karkeaa merisuolaa
3 sitruunan kuori raastettuna
kourallinen timjamia ja sitruunamelissaa

Sekoitetaan tehosekoittimella ja levitetään pellille kuivumaan.

10 kommenttia:

  1. Ei tainnut olla enkeleitä Ikeassa, vai? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, olen unohtanut vastata tässä jouluhössäkässä. Emme käyneet Ikeassa, siirsimme menon joulun jälkeen kun saamme samalla ostaa raksalle vaatekomerot. Harmi, ettet saanut niitä enkeleitä meiltä, onnistuitko jotakin muuta kautta?

      Poista
    2. En ole saanut/löytänyt enkeleitä mistään. Voisitko katsoa, jos silloin kun menette, olisi vielä muutama minulle?
      Mukavaa joulunaikaa teille! :)

      Poista
    3. Joo, katson ja nappaan mukaani jos niitä vielä on.

      Poista
    4. Hyvä Resepti !✌️

      Poista
  2. Tota sitruunasuolaa pitää kokeilla! Kivan näköiset purkit "etiketteineen"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, itselläkin vielä kokeilematta:). Mutta ei suola voi pilalle mennä parista yrtistä, joten uskalsin antaa niitä lahjaksi.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Paula, pientä askartelua purkit vaativat, etenkin etikettien irroittaminen oli työlästä puuhaa. Mutta minulle joulumieli tulee antamisesta ja touhuamisesta, joten nautinkin siitä.

      Poista
  4. Minä sain kampaajalta joululahjaksi maustesuolaa, hyvä idea asiakaslahjaksikin! Mukavaa joulunaikaa! T:Katri

    VastaaPoista

Kiva kommentti lämmittää mieltä!