sunnuntai 27. lokakuuta 2013

DIY Seinäkello

Muistitteko siirtää kelloa? Me emme, mutta onneksi kännykät tekevät sen automaattisesti. Olikin ihana päivä kun oli tunti enemmän aikaa, ehdimme touhuta vaikka mitä. Muunmuuassa siivota autotallista viimeiset romppeet pois, jotta auto pääsee pakkasilla talliin. Huh, kyllä sitä tavaraa onkin.

Mutta kelloasiaan. Olen pikkuhiljaa bloggailun myötä oppinut, että jos jotain mieluista ei löydy kaupasta, sitä voi yrittää väsätä itse. Niin kävi meillä seinäkellon kanssa. Halusin meille lämminsävyisen, mutta en värikästä seinäkelloa. Ja siinä piti ehdottomasti olla selvät numerot, jotta esikoululainen voi pikkuhiljaa oppia jotain ajankulusta. No, ei sellaista löytynyt, joten papan avustuksella tein sen itse. Korkkitaulu sahattiin ympyräksi (papan osuus) ja numerot tehtiin nastoista. Keskelle viisarit ja taakse koneisto. Siinä se tikittää.



Minua viehättää korkki materiaalina. Siinä on jotain perinteistä, turvallista ja samalla lämminhengistä. Ajatuksena onkin, että päällystäisin sillä poikien makuuhuoneiden liukuovien sisäpinnan, jolloin ovesta tulisi ilmoitustaulu. 

Satutteko te tietämään mistä korkkia saisi isomman määrän? Kyselin parkettiliike Säkkiseltä, ja heillä oli pieniä levyjä, mutta ne olivat niin ohuita, etteivät vielä kelpaa muistitaulun pohjaksi.

Niin se alkaa lokakuun viimeinen viikko, ja pimeää on. Yritetään nähdä ja nauttia tästäkin ajasta!

t hanna

8 kommenttia:

  1. Onpa hauska idea! Tosi kiva kello :) Saman olen itsekin todennut, että itse kannattaa tehdä, jos ei valmista löydy. Turha alkaa ostamaan jotain melkein hyvää.

    Musta Storsele kotiutui meillekin muutama viikko sitten. Edelliseen kysymykseen vastaus siis, että tykkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Petra. Mihinkäs teidän rottinkituoli pääsi?

      Poista
  2. Tosi hieno kello, yksinkertainen ja kaunis! Samaan kello-ongelmaan olen törmännyt minäkin, mieluista ei tunnu kaupoista löytyvän... Tosin en ole vielä oikein edes varma, että millaisen tarkalleen ottaen meille haluaisin:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna. Kuulostaa tutulta, kun ei osaa kuvailla mitä haluaisi, hih.

      Poista
  3. Hieno kello, ehkä tuota nastanumerojuttua vois käyttää johonkin muuhunkin..hmm.8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, joo nastoista voisi tehdä vaikka mitä. Kerropa mitä keksit:).

      Poista
  4. Älyttömän hauska kello! Minä olen etsinyt aika kauan mukavan näköistä pöytäkelloa, mutta sen löytäminen vasta vaikeaa onkin. Herätyskelloja löytyy ja jotain rimpuloita ja sitten sellaisia missä on englantia, muttei ole vielä osunut kohdalle selkeää ja yksinkertaista pöytäkelloa, vähän niinkuin sun "nastakello".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onnea etsintään, kauniit kellot ovat harvassa. Tai sitten rupeat myös nastahommiin:).

      Poista

Kiva kommentti lämmittää mieltä!