tiistai 7. tammikuuta 2014

Vuosi 2013 sisustustouhua siellä ja täällä

Meidän vuosi 2013 alkoi välikodissa ja päättyi ihanassa uudessa kodissa. Tässä katsaus mitä olemme saaneet aikaiseksi kodin sisustusurakassa ja lopuksi vielä loppumaton lista siitä mitä pitäisi vielä tehdä, ehkä ei tänä vuonna, mutta joskus.

Vieläkö muistat meidän pikkuruisen välikodin? Täältä muutettiin helmikuun lopussa.



Pari päivää muuton jälkeen olohuone ja ruokailutila näyttivät tältä. Toivottavasti huomaat jotain eroa:).



Kotia on laitettu pikkuhiljaa ja kerrankin olen osannut olla hätäilemättä. Yhtään huonekalua ei tilattu ennen muuttoa (vain yksi Muuton lamppu), eikä muutonkaan jälkeen ole ostettu kuin olohuoneen nojatuolit. Vanha sohvakin kelpasi ja passasi, kun uusi päällinen raikasti sen.
 






Yllä olevassa kuvassa taustalla häämöttää kyntöpeltopiha, joka siistittiin nurmelle vasta loppukesästä, jolloin sitä ei tarvinnut lainkaan kastella. Alkukesästä laatoitettin etupiha ja talon sivut sekä laajennettiin terassia. Kesäkuussa oli suuri urakka kun koko talo maalattiin. Saimmepa vielä loppukesästä tehtyä hiiligrillille kesäkeittiön vanhasta keittiön tasosta.




Kattoterassi oli kesän lempipaikka ja muutoinkin siitä on tullut ihana viilennyspaikka saunan jälkeen.



Makuuhuoneet ovat lähestulkoon valmiita. Pojat saivat loppusyksystä uudet sängynpäälliset ja yöpöydät. Meidän makkariin muuttivat heti helmikuussa vanhat lipastot, mutta sinne kaipaan vielä sängyn päätyä taikka koristetta.



Seuraavaksi tartumme (ehkä) saunatupaan ja sen kalustamiseen. Se kun ammottaa tyhjyyttään, seinältä löytyy vain syksyn aikana ideoitu ja toteutettu naulakkorivi.




Sisustus jatkuu varmasti vielä pitkään. Odottelen inspiraatiota, säästelen rahaa ja kerään voimia. Raksaprojekti oli antoisa ja mielenkiintoinen, mutta välillä mieli kaipaa hetken lepoa jatkuvalta sisustusurakalta. Tässä kuitenkin vielä listaus itsellekin asioista mitkä odottavat muutosta:

  • lasten yläkerran leikkihuone, jonne haaveissa tehdä kiipeilyseinä
  • alakerran läksy/askarteluhuone odottaa inspiraatiota
  • yläkerran aula, sinne on hankittu juuri uudet kattovalaisimet, mutta muuten tyyli on hukassa
  • saunatuvan kalustaminen odottaa sekin inspiraatiota
  • kodinhoito/pukeutumishuone odottaa jo tilattuja liukuovia, mutta sinne tarvitaan vielä kampauspöytä, valaisin ja matto
  • sitten joskus vielä muutama valaisin, matto ja taulu sinne tänne
  • piha odottaa inspiraatiota ja istutuksia, terassit puolestaan maalausta
Alkaako sitten kaikki taas alusta:)? Niin ainakin mies pelkää...

Tulkoon meille kaikille sisustusinsipiraatiorikas vuosi!

t hanna 

4 kommenttia:

  1. Hei Hanna,
    Ihania kuvia kauniista kodistanne:) olen seurannut blogiasi alusta asti ja sinulla on kyllä hyviä ideoita mm. Tuvan naulakko ratkaisu, ja näyttää niin kivalta :). Meillä on menossa oma projekti samassa kaupungissa ja saman rakentajan kanssa. Meilläkin on kaikki sujunut mukavasti. Olisin kysynyt sinulta, että kuka portaanne teki? Meille tulee samanmalliset eli ei sitä ylitulevaa pykälää ja mahdollisimman yksinkertaiset erona on että meillä ne pitäisi maalata. Oikein mukavaa alkanuttta vuotta sinulle ja jatkan ilolla blogisi seuraamista :) suunnittelin mm. Ensi kesänä kopioida sinulta tuon upotetun trampoliinin. Terveisin, etelämpää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle! Portaat teki rakennuttajamme eli rakennusliike Vänttilä. Tsemppiä teidän projektiin!

      Poista
  2. Hei,
    Päädyin ensimmäistä kertaa blogiisi ja pidän kovasti. Saisiko tiedustella, mistä ensimmäisissä kuvissa olevat taideteokset ovat peräisin?

    Tiina

    VastaaPoista
  3. Minä puolestani kysyisin, että mistä ovat nuo mustakankaiset olohuoneen sirot tuolit?

    VastaaPoista

Kiva kommentti lämmittää mieltä!