perjantai 12. huhtikuuta 2013

Raksavinkki: parketin asennus

Jälkikäteen on hyvä vinkata pienistä onnistumisista ja epäonnistumisista. Teenkin tällaisia pieniä vinkkipostauksia eri aiheista, toivoen niistä olevan hyötyä rakennuspolun alussa oleville. Nämä tulevat sattumanvaraisessa järjestyksessä, kunhan muistan asioita ja ehdin dokumentoida ne kuvin ja tekstein.

Yksi asia mistä olen iloinen, on meidän lattia, joka on Saarni Tarkett valkolakattu ja 2-sauvainen. Erityisen iloinen olen, että saarnin hieman lilahtava sävy on onnistuttu häivyttämään taitavalla asennuksella, kiitos parkettiliike Säkkisen asentajalle.

Asennusvaiheessa valikoitiin saman sävyiset puut vierekkäin ja kerättiin tummemmat lankut (saarnin kohdalla vähän lilahtavat) yhteen huoneeseen. Isot pinnat ovat tasaisen värisiä ja kauniin vaalean puun sävyä. 
 
  
"Tummimmat" sävyt kerättiin poikien leikkihuoneen lattiaksi, eivätkä ne yhtenäisenä pintana näytä kovinkaan tummilta eivätkä onneksi lilaltakaan. 


Pieni iso asia:).

t hanna

P.S. Nämä raksavinkkipostaukset löytyvät tunnisteella raksavinkki ja kerään ne myös omaksi sivukseen sivun oikeaan laitaan.




4 kommenttia:

  1. Mukavaa, että kirjoitat raksavinkkejä. Taisi olla juuri eilen, kun sanoin miehelle, että pitää selata blogiasi taaksepäin, täältä voi löytyä hyviä vinkkejä. Meillä on projekti vasta aluillaan. Perustukset tehdään parin viikon päästä, nyt ovat työn alla lvi- ja sähkökuvat.
    -S-

    VastaaPoista
  2. Mukava kuulla vinkkejä :). Kiitos siis tästä! Meilläkin on hommat ihan aluillaan, talopakettitoimitus tulee elokuussa eli nyt suunnitellaan.

    VastaaPoista
  3. Vinkit on kyllä aina tarpeen.:) Meillä parketin asennus onkin tässä aika piakkoin edessä, joten kiitos vinkistä.:)

    VastaaPoista
  4. Kiva, jos vinkeille löytyy lukijoita! Näitä siis tulossa lisää:).

    VastaaPoista

Kiva kommentti lämmittää mieltä!