perjantai 11. tammikuuta 2013

Kokolattiamatto portaisiin ja eteiseen

Pelkään portaissa liukastumista, varsinkin lapsien kohdalla, heillä kun on aina kiire. Toiseksi inhoan eteisessä mattoja, jotka ovat aina vinossa, rytyssä taikka kulmista rullalla. Yritän ratkaista ongelmat kokolattiamatolla. Portaisiin matto liimataan, ja eteisessä se sujautetaan listojen alle.

Parkettiliike Säkkisellä Oulussa oli parhaimmat valikoimat mattoja, ja myös asiantuntemusta maton asennukseen. Heillä oli ruotsalaisen Golvabian mattoja useita vaihtoehtoja, joista malli Clipper ja sen värivaihtoehdot  harmaa, vaalea beige ja musta olivat mieluisimmat. 

Harmaa

Vaalea beige

Musta

Mallin  loimen eri väri tekee matosta elävän ja samalla myös sellaisen ettei siinä näy helposti kaikki roskat. Väriä tuumailin tovin. Musta antaisi terävyyttä ja sopisi mustaan ulko-oveen, mutta siinä näkyy helposti myös kaikki roskat. Harmaa on neutraali sävy, jossa ei ainakaan kengistä kantautuva kura erottuisi. Lopulta päädyin luonnonsävyyn (värikoodi Ljus beige), koska sen väri on parketin kanssa samassa linjassa. Värissä ei näy myöskään pöly ja ehkä tumma loimi antaa suojaväriä myös kuralle. 

t hanna

11 kommenttia:

  1. Oi miten kaunis tuo ljus beige on, olisin myös liputtanut sen puolesta. Teidän kodista tulee upea, sen mitä olen täältä seuraillut! Tsemppiä!

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Hienoja! Laitatko eteisessä maton parketin vai laatan päälle? Meillä tulee eteiseenkin parketti ja siihen päälle pitäis laittaa tukevasti jokin matto, joka ei päästä läpi kosteutta. Tuottaa päänvaivaa.

    -Emma

    VastaaPoista
  3. Kiitos ystävät! Maton alle tulee laatoitus, joten maton voi ottaa pois jos haluaa vaihtelua. Meidän maton kosteuden läpäisystä en tiedä, kun meillä sillä ei laatoituksen takia ole niin väliä. Mutta kyllä kaikki matot varmasti jotain pitävät (meillä ei ainakaan tavallisen eteisen maton alta ole lattia ollut koskaan märkä) ja harvoinhan eteisessä ihan hirveästi vettä on.

    VastaaPoista
  4. No löysinpäs täältä tämän tekstin. Kiitos paljon tuosta vinkistä, menen tutkailemaan vaihtoehtoja tuolta Golvabian valikoimista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja piti vielä kysäistä - onko tuo kuinka karhea paljaalle jalalle?

      Poista
    2. Ei ole karhea, ainakaan minun jalalleni, eikä lapsetkaan ole moittineet. Mattohan näyttää vähän sisalmatolta (jotka ovat tosi karheita), mutta ei kuitenkaan ole sisalia vaan villaa ja polyesteriä.

      Poista
  5. Millainen tuo matto on pitää puhtaana? Siis mietin vaan, että jos sitä ei saa koskaan tuuletettua tai muuta, että riittääkö vain pelkkä imurointi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maton siivoukseksi riittää tosiaan vain imurointi. Nykyajan kokolattiamatot on käsitelty antistaattisiksi, joten ne eivät kerääkään juuri pölyä. Portaikon matto ei ole kokonainen, vaan se on katkaistu aina askelman sisäsivusta, joten jos portaisiin kaatuu jotain isoa, voidaan yksi askelma helposti vaihtaa (meillä on ylimääräistä mattoa varastossa).

      Poista
  6. Hei! Löysin tänne etsiessäni portaisiin sopivaa kokolattiamattoa. Teillä on nyt ollut tuo matto portaissa usean vuoden, onko se säilynyt hyvänä? Onko nukkaantumista tai kulumista?

    VastaaPoista

Kiva kommentti lämmittää mieltä!