sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Betoniseinät ja katto

Ihanan aurinkoinen viikonloppu! Sain siivottua kesäheinät pois ja tilalle tuli karua mäntyä. Nostimme loput perunat maasta, ja nauroimme porkkanasadollemme, sillä komeiden naattien päässä kasvoi vain langanohuet porkkanat. Samoin pakkasin kesäsohvan ja muutkin terassikalusteet varastoon. Mies sai naputeltu etupihan aidan pätkän roskiksien suojaksi. Piha on valmis talveen, mieli ei kyllä vielä.

Nämä kuvat eivät liity puuhiimme mitenkään, vaan nyt on tarjolla oululaista asuntoinspiraatiota. OPKK myy tätä lofthenkistä 58 neliön kaksiota, joka on sisustettu kauniisti ja sopivan simppelisti rakennuksen henkeen sopien.

Yleisilme on vaalea, muttei liian valkoinen. Lofthenkisessä talossa ikkunalaudoilla on leveyttä, ihanat! 


Makkarin tunnelma on rauhallinen ja sopivan yksinkertainen.


Olkkariin valitsisin mielummin lököisän kulmasohvan, johon mahtuisi useampi istumaan. Taustalla näkyy parveke. Harmi ettei maisemista ole kuvaa, sillä kahdeksannesta kerroksesta on varmasti jo kauniit näkymät.


Huomaatko, että kattokin on betonia. Mutta onneksi ei lattia, vaan puu pehmittää ja tuo väriä kovaan betoniin.


Kaksio sijaitsee tässä näyttävässä Siilossa lähellä merenrantaa.


Reipasta alkavaa viikkoa!

t hanna

2 kommenttia:

  1. Kivat syksypuuhat ollut teillä! Tuo asunto on kyllä upea ja hyvällä paikalla! Ihanaa alkavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oltiin ahkeria:). Tämä asunto oli kyllä kaunis, melkein menin eiliselle näytölle:).

      Poista

Kiva kommentti lämmittää mieltä!