maanantai 18. kesäkuuta 2012

Pikkuasioita valaistuksesta

Tässäpä listausta oppimistani pienistä valaistusasioista. Paljon uutta, toivottavasti muistan kaikki myös toteutusvaiheessa... Ja varoitus: pitkä postaus, mutta sisältää kuvia ihailemistani valaisimista.

Ensimmäinen oppini oli, että luonnonvaloa ei korvaa mikään eli se on aina paras valo. Rakennusvaiheessa ikkunoita kannattaa laittaa niin eteiseen kuin wc-tiloihinkin. Onneksi meidän projektin ammattilainen eli arkkitehtimme Anu tiesi tämän ja niinpä niitä ikkunoita onkin joka tilassa.

Ikkunasta tulevaa valoa ei kannata peittää verhoilla. Itse olen aina unelmoinut isoista ikkunoista ja olenkin laittanut verhot ikkunoiden sivuun enkä siis ollenkaan ikkunan eteen. Ja kuvitellut, että ikkunat ovat isommat:). Tylsän naapuriseinän näkymän peitin aikoinaan Ikean ikkunakalvoilla, ei tarvinnut pimentää huonetta verholla ja valo pääsi kalvon läpi. Halpa ja hyvä ratkaisu. Mainio idea tylsän näkymän peittämiseen oli myös Tyylivarkaiden ikkunakehikko.

Lasten huoneessa Ikean ikkunakalvo, makuuhuoneen verhot ikkunan vieressä.

Valon väri eli Kelvin-luku on huipputärkeä, jotta värit näyttävät oikealta ja tunnelma on raikas ja puhdas. Mitä isompi Kelvin-luku sitä sinisempi valo, mitä pienempi sitä keltaisempi valo. Esim: 1000 K kynttilä, 2800 K hehkulamppu, 5500 K päivänvalo (voi olla sinertävä huoneen sisällä). Itse pidän hehkulampun väriä vähän tunkkaisena ja liian keltaisena, joten ostan aina vain lamppuja, joiden Kelvin-luku on yli 3000. Tällaisia lamppuja saa tosissaan etsiä, sillä niitä ei myydä joka marketissa eikä Kelvin-lukua ole selkeästi näkyvillä lamppupaketissa (usein vain teksti "lämmin valkoinen", joka yleensä tarkoittaa sitä kellertävää 2800 K). 

Nordic Tales Bright sprout: Meille eteisen pikkuikkunan eteen.

Olohuoneen kattovalaisimen paikka on n. 60 cm sohvan etureunasta.

Matti Syrjälä Riippu: Meille vaikka olohuoneen kattovalaisimeksi.
Tauluvalaisimiksi sopivat spotit, joita voi suunnata. Spottikiskon paikka olisi 110 cm seinästä.  

Matti Syrjälä Loiste: Meille mihin vaan!

Television katseluun tarvitaan vähän valoa, jotta television kuvan valo ja ympäristön välinen ero ei rasita silmiä. Sopiva valaistus on niukka yleisvalo tai epäsuora valo esimerkiksi seinän kautta.  

Kundalini Pixel Wall (kuva Ambientedirect.com)
Meille sinne TV:n taakse, näitä voi kerätä useamman.

Keittiön välitilanvalaistus olisi hyvä laittaa yläkaappien etureunaan (ei siis takareunaan), jolloin valaisin ei häikäise pöydässä istuvia tai lapsia. 

Matti Syrjälä Sektori: Olohuoneen ikkunan eteen!

Down-light valot: Jos ne on sijoitettu liian kauaksi toisistaan, voivat ne aiheuttaa "valojen välkkymistä", koska niiden valaistussäteet eivät muodosta yhtenäistä valaistuspintaa.

Kuva Adlux

Halogeenivalot poistuvat muutaman vuoden kuluttua markkinoilta. Kannatta varmistaa, että lamppuun sopii joku muu valaistuslähde. Halogeenivalaisin on paloherkkä ja usein niin kirkas, että valo häikäisee tai jopa käy kipeää.

Desing House Stockholm Joy: Jouluvaloksi!


Riippuva kattovalaisin kannattaa laittaa jos huonekorkeus on vähintään 2,4 m.

Ikea Leran: Meille yläkerran aulaan.

Kalusteiden takana oleva pistorasia: Pistotulppa mahdollistaa sähkölaitteen sijoittamisen kalusteen taakse ilman, että kaluste on pari senttiä irti seinästä. Mahtava löytö, joka tulee meille ainakin ruokailuhuoneen vitriinin taakse.



Muuto Wooden: Ruokailuhuoneen vitriinin päälle.

Kylpyhuoneen peilin valaisimia kannattaa laittaa sekä ylös ja sivuille, jolloin kasvoille ei tule varjoja.


t hanna


Kiitos lähteille:
Hammarin sähkö, Galleria Harmaja
Nettisivustot: Suomela, Adlux, Livingstonekodit
Kirjat: Martin: Valoa kotiin ja Rihlama: Valaistus ja värit sisustussuunnittelussa 

Kuvat valmistajien jos ei ole toisin mainittu



7 kommenttia:

  1. Valaisimia ei voi kyllä olla koskaan liikaa, mutta niin ei kyllä luonnonvaloakaan! Asumme 70-luvun kerrostalossa, jossa huoneet ja ikkunat ovat ihanan isot, mutta valaisin pistokkeiden paikoista ollaan vuorostaan pihistelty oikein urakalla.

    Tuo Matti Syrjälän Sektori on muuten aivan mielettömän ihana! Valitettavasti hinta oli aika suolainen :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi 70-luvun talojen ikkunat ovat upean isoja! Sektori ja muutkin hänen suunnittelemat valaisimet ovat minun suosikkejani, unelmissani, eipä niihin tosiaan taida olla varaa...

      Poista
  2. Ihania valaisimia, huolisin noista meille minkä vain!

    Hieno blogi sinulla, jään seuraamaan mielenkiinnolla. :)

    VastaaPoista
  3. Valaistussuunnitelma tuntuu vaikeimmalta koko rakennusprojektista. Meidän olisi varmasti syytä turvautua ammattilaisen apuun. Sitä ennen pitäisi mun kyllä ottaa vähän asioista selvää, jotta edes tietäisin mitä oikeastaan haluaisin.

    Tästä postauksesta oli paljon apua. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli ja on edelleen tosiaan haastava homma tässä raksaprojektissa. Jotta pääsisi jotensakin täydelliseen tulokseen, koko sisustus kiintokalusteineen pitäisi olla melko loppuun asti mietetty ja kuka sitä sellaista voi tehdä melkein vuotta aiemmin... (ainakaan sellaista muuttumatonta).

      Poista

Kiva kommentti lämmittää mieltä!