sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Tutut Tukhoman hotellit

Tukholma on lempikaupunkini. Olen ollut siellä vaihto-opiskelijana ja töissä Gröna Lund -tivolissa. Voi niitä kultaisia nuoruusaikoja:). Olen myös vieraillut siellä useasti, eri hotelleissa. Tässäpä esittely muutamasta.

Odottaessani isoveljeä olimme luksusmatkalla mieheni kanssa ja yövyimme Grand Hotellissa. Varasimme netistä jonkinlaisen soppailupaketin, johon kuului samppanjat NK-tavaratalossa, henkilökohtainen soppailuassistentti :) NK:lla, Sisleyn kosmetiikkatuotteita ja alennus NK:lle. Täällä aamupala oli paras ikinä syömäni! Inhoan haaleaan veteen tehtyä pussiteetä ja yleensä sen joutuu vielä hakemaan noutopöydästä. Mutta ei täällä. Talon oma teesekoitus hopeakannussa omassa pöydässä oli aivan täydellisen makuista. Rapeaa pekonia, vastapaistettua leipää, kaiken maailman hedelmiä ja marjoja kauniisti aseteltuna. Upeaa! Aamupalan voi muuten käydä syömässä vaikkei hotellissa yövykkään, hinta n. 30 e, ja on kyllä sen arvoinen.

Kuvat: Grand Hotel (sain napattua vain nämä kuvat, muut kuvat olivat suojattuja ja omani surkeita...)

Sitten ystäväpariskunnan kanssa sekä miehen ja isoveljen kanssa olimme Sheraton Stockholm hotellissa. Aamupala oli erinomainen, kaikki perusasiat löytyivät ja olivat hyvän makuisia.Hotelli oli kaunis ja viihtyisä, sisustettu perusklassisesti ja harmonisesti.

Kuvat: Sheraton

Viimeksi olimme mieheni ja isoveljen kanssa Clarion Hotel Signissa. Se oli kaunis hotelli, täynnä skandinaavista designia ja hienoa valokuvataidetta. Sen onkin suunnitellut ruotsalainen arkkitehti Gert Wingårdh. Hotellin katolla oli hieno terassi ja upea spa, jonka ulkoaltaassa kävimme vesisateessa uimassa. Aamupala (joka aina minulle tärkeä), oli ok, ei mitenkään erikoinen. Sisustuksessa ihanan raikkaita värejä piristämässä muuten tasaista väri maailmaa. Sopii minusta hotelliin.

Kuvat: Clarion Sign

Mutta pian taas uuteen hotelliin ja siitä kuvia sitten reissun jälkeen.

Reipasta viikkoa kaikille!

t hanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kommentti lämmittää mieltä!