maanantai 27. huhtikuuta 2015

Lasten olohuone

Yläkerran aulatila muuttuu hiljalleen lasten olkkariksi. Raahasin korkeat Muuramen kaapit alakerran läksyhuoneeseen ja tilalle ostin Ikean Metod-sarjan kaappeja. Ne asennettiin tv:n katselun kannalta oikealle korkeudelle ja niin, että niiden alle saa puikattua lisäistuinrahit. Kaappeihin ja laatikoihin piilotetaan pelikonsoli ja pelit sekä osa kirjoista. Luetuimmat ja suosituimmat saavat olla avohyllyissä esillä.

 


Papan vanhan nahkasohvan palasista tein nahkavetimet, jotka kiinnitin messinkinastalla.



Vain telkkari puuttuu, mutta sen aika on syksyllä, eihän sitä kesällä niin ehditä katsomaan. Silloin pitää myös miettiä loppuun mitä seinille laitetaan ja siirtyvätkö rottinkivalaisimet jonnekin muualle. Jossain vaiheessa on uusittava myös 20 vuotta palvellut sohva, joka jo komeasti ratkeilee liitoksistaan.


t hanna

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Hyötypuutarha pihan kaunistus

Talon sivustalle on tulossa hyötypuutarha ja sen ei enää onneksi tarvitse enää olla kivikkoinen perunamaa, vaan yksi pihan kaunistus. Keskipisteeksi saa nousta omenapuu, joka istutetaan kaivonrenkaaseen ja sijoitetaan portaikon ikkunan eteen. Sen alle ladotaan ympyräksi pihakiveä. Muut vihreät syötävät istutetaan siististi laatikoihin, jotka kasataan lavojen kauluksista ja osa kasveista laitetaan rennosti säkkeihin. Kaiken ympärille tulee golfkiveä, jolloin ei haittaa vaikka multaa varisee maahan.

Kuvat Rudus, Design House Stockholm, Bacsac, Strömsöpiha
Syötävät lajikkeet ovat perinteisiä, mitään erikoista en uskalla vielä kokeilla:
  • mansikkaa
  • pensasmustikkaa
  • omenaa
  • perunaa
  • yrttejä
  • salaattia ja porkkanaa
  • viinimarjaa
Ja kuvitelmana on, että minä istun ihanaisessa penkissä ja katson vauhdilla kasvavia kasveja teekupponen kädessä:).

t hanna

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Matkalaukussa messinkiä

Viikko hurahti työmatkalla, mutta kerrankin ehdin myös kirppistelemään. Tämä euron messinkilautanen sujahti hyvin matkalaukkuun ja lensi mukana kotiin.





Edessä ihana suunnitelmista vapaa viikonloppu. Mutta jos inspiraatio iskee, autokatoksessa majailee 500 metriä lautaa, josta voisi tehdä aidan:).

Nautitaan keväästä!

t hanna

perjantai 17. huhtikuuta 2015

DIY saunan jakkarat

Meillä on pitkä saunanlaude, jonka kulmapalanen jätettiin jo rakennusaikana pois ajatuksena tuoda sinne jonkinlaiset saunajakkarat. Ajattelin kyllä jotain muuta kuin mitä kuvissa näet, mutta testaan nyt miten nämä toimivat saunassa.


Nämä neliöpöllit oli alunperin tarkoitus toimia saunatuvan pieninä apupöytinä. Mutta männynrunkojen halkaisija oli liian pieni, joten eivät oikein toimineet pöytinä.


Ennen saunaan siirtämistä isoveli hioi pölleistä tikut pois, valeli niitä parafiiniöljyllä ja mies liimasi pohjaan muovitassut.

Tänään on saunapäivä, muttei kotona vaan kylpylähotelli Edenissä, jossa juhlimme isoveljen kirjojen lukusaavutuksia.

t hanna

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Moderni istutusalue

Pihamme rakentuu pikkuhiljaa moderniksi ja selkeäksi, muttei minimalistiseksi. Modernius tulee suorista linjoista ja selkeistä alueista, jota pehmentävät rönsyilevät ja vihreät istutukset.

Teen palapalalta pihaa valmiiksi, aika, raha eivätkä ideat riitä kerralla kaikkeen. Tänä kesänä on tarkoitus tehdä aita tontin takarajalle, talon sivustan kivetys, hyötypuutarha ja viimeistellä yksi iso istutusallas. Viime viikonlopun puutarhasuunnittelukurssilla työstin istutusaluetta ja hyötypuutarhaa. Ilman iloista ja asiantuntevaa opettajaa olisin ollut pulassa, kiitos Minna Hänninen!  

Tavoitteena on näiden inspiraatiokuvien mukainen istutusalue meidän pihalle huomioiden pihamme ilmansuunnat (etelä), pohjamaa (tuoremulta, hiekkapohja), valo-olosuhteet (puolivarjo/aurinko) sekä kasvivyöhyke (Oulu V-aluetta). Istutusalueen pituus on 25 metriä eli koko tontin mitta ja leveys on 1,6 metriä.


 

Rivi pieniä puita ovat tämän istutuksen ja oikeastaan koko pihamme katseenvangitsija. Ne tuovat myös tarvittavaa näkösuojaa nopeasti. Puunrunkojen alle halusin perennoja, jotka antaisivat "tilaa" rungoille, mutta samalla toisivat pehmeyttä ja rehevyyttä pihaan. Näillä kasveilla yritän luoda kuvien mukaista tunnelmaa. Otsikoin kasveja halutun muodon tai muun ominaisuuden mukaan. Osa kasveista täyttää kaksi kriteeriä ja on siksi kahteen kertaan.

  • pikkupuut: rungollinen syreeni, Tammelan kaunotar (12 kpl)
  • pallon muotoa: siilikuusi (1 kpl), pallotuija (3 kpl), karhunnata (4 kpl) ja ohatanmaruna (2 kpl). Näissä kaikissa on vähän erilaista vihreää, joka tuo elävyyttä.
  • heinämäistä: pikkupäivänliljat (40 kpl) ja karhunnata (4 kpl)
  • lehtivihreää erikokoisista ja eri värisistä kuunliljoista
  • kukkameri: idänunikko ja liljat
  • kartiota ja ikivihreää: tuija (2 kpl), pallotuija (3 kpl) ja siilikuusi (1 kpl)
Nyt vain tarjouksia kysymään.

t hanna

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Postereita Neuvostoliitosta

Vierailimme portugalilaisen ystävämme luona viime syksynä ja muistin, että en ole näyttänyt teille heidän ihanaa boheemia kotiaan.

Kodin tunnelman ja värintuojina olivat käsin maalatut propagandajulisteet. Kodin isäntä on työskennellyt Moskovassa ja keräili sieltä itselleen yli 200 maalattua julistetta, jotka kertovat kommunismin ihanteista. Ihan kaikki kaksisataa eivät olleet esillä, mutta tauluja oli silti vaikuttava määrä. Yksi taikka kaksi taulua olisivat näyttäneet tylsiltä, joten määrä antoi niille joukkovoimaa ja toivat kotiin vahvan persoonallisen leiman. Antakaa anteeksi kuvien laatu, sillä kameran akku loppui alkumatkasta, joten kuvat ovat napattu kännykällä.


 

Taulut olivat huikea väriläiskä, ja ne oli sidottu muuhun sisustukseen samansävyisillä matoilla. Vaaleat sohvat, verhot ja muut huonekalut rauhoittivat tunnelmaa.


Talon lämmin charmi näkyi talon pienessä puutarhassa, jossa kaikki ei ollut viivasuorassa ojennuksessa, vaan sopivasti sotkussa.


Etelä-Euroopan pihoilta löytyy marraskuussakin vihreää.


Koti, kuten koko ihana Lissabon, olivat täynnä hurmaavaa tunnelmaa! Kaupunki ei ollut liian kiilloteltu vaan siellä oli vähän rähjäistä, joka antoi kaupungille boheemin tunnelman. Huikea Atlantti ja hurjat jyrkänteet mereen sekä romanttinen Sintran kylä kaupungin kupeessa olivat vierailun arvoisia. Suosittelen lämpimästi Lissabonia!



t hanna

torstai 9. huhtikuuta 2015

Keskellä kesää

Viikonloppuni vierähtää pihasuunnittelukurssilla (loistavia tällaiset lyhytkurssit, sillä aikani eikä kärsivällisyyteni riitä pitkille kursseille). Pitää siis herätellä kesää mieliin näillä kuvilla suloisen kummityttöni rippijuhlista viime kesältä. Juhlat vietettiin pienessä ja rehevässä puutarhassa, jonne oli katettu ruokailu- ja kahvittelupaikat.






Tässä pihassa oli upeita kukkasia, mutta myös ihania erilaisia lehtimuotoja ja vihreän sävyjä. Muutama vuosi taitaa vierähtää ennen kuin meidän piha näyttää yhtä vehreältä, mutta jostain on aloitettava.

t hanna

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Hienohelma

Talvinen Levi jäi taakse, survoin sukset varastoon (mistä sinne varastoon aina kertyy lisää kamaa..?) ja nyt voin vaihtaa monot lenkkareihin ja siirtää sisustustouhut pihalle.

Meillä tosin on vielä takapiha täynnä lunta, joten pitää rakentaa kesää ensin sisälle:). Hentoinen hienohelma (kuvassa vasemmalla) on ihana vihreä pehko. Ja on toivottavasti sitä pitkään, koska nyt ostin heti sille oikean ruukun. Muutama muu viherkasvini on ehtinyt kuolla huonoon multaan, pieneen ruukkuun tai kuivuuteen. Hienohelma on janoinen ja minä huonomuistinen kastelija, joten tähän yhtälöön sopii vain altakasteluruukku. Orthexin neliöruukku oli myös ulkonäöltään mieluinen.


 t hanna

torstai 2. huhtikuuta 2015

Ruohoa paperilla

Tänä vuonna testasin ja kyllä, rairuoho kasvaa talouspaperillakin:). Iloista ja ihanaa pääsiäistä teille kaikille!



t hanna

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Lahjoja lapsille

Olemme yrittäneet ostaa pojille synttärilahjaksi esineitä ja tavaroita, jotka kestäisivät aikaa, tai kertoisivat ajasta, ja seuraisivat heitä omaankin kotiin. Nähtäväksi jää, onko tämä ylevä ajatus arvossa ja kelpaavatko lahjamme aikuisille pojille. No, jos pojat eivät niitä kotiinsa huoli, ovatpa sitten meidän ilonamme:).

Tässäpä katsaus poikiemme lahjoista:

Pastilli säästölipas

Puppy koira

Flat lamppu

Lego säilytysrasia

Apina

Station kello

Design Lettersin kirjainlautanen

Onko teillä muita aikaa kestäviä lahjaideoita? Mitä voisi ostaa pian 8-vuotiaalle täyttävällä isoveljelle?

t hanna