Tässä tunnelmia ystäväni kodista ja juhlista. Meidän sisustustyylimme ovat erilaiset, ja onkin ihana nauttia ihan erilaisesta tunnelmasta kuin omassa kodissa.
Vietimme ihanat syntymäpäivät kesäisessä Kokkolassa. Ja kun sankarilla ei tässä väliaikaisessa kodissa ole puutarhaa, ilahdutin häntä leikkopioneilla. Maljakoksi löytyi Agatha -kirpparilta lasimaljakoita ja vanha kellastunut kirja, josta taittelin koristeen. Tuo kirppari oli muuten sisustajan toivepaikka, sillä siellä ei ollut myynnissä lainkaan vaatteita vaan kaikkea muuta pientä. Kuka perustaisi Ouluun vastaavanlaisen?
t hanna
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ostokset. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. toukokuuta 2014
sunnuntai 16. helmikuuta 2014
Kirja skandinaavisen tyylin ihailijoille
Sain siskolta toivekirjan skandinaavisen sisustuksen ikonista Villa Maireasta. Kirja on upea ja monipuolinen teos Villa Mairean sisustuksesta, kattaen niin taideteokset kuin sisustuksen helmet.

Kirjaa lukiessa tajuaa miten huikean moderni Villa Mairea on ollut valmistuessaan vuonna 1939. Ja miten moni tämän päivän hitti taikka nykyajan klassikko on löydettävissä jo Villa Maireasta.

Vanha design on nykypäivää:).
Aino ja Alvar Aalto faneille lisää mielenkiintoista luettavaa tarjoaa HS Teemanumero 1/2014, joka ilmestyi torstaina. Saatavana irtonumerona kaupoista.
t hanna
lauantai 1. helmikuuta 2014
Positiivinen ongelma
Kerrankin näinpäin eli mitä oikeasti tekisin Finnish Design Shopin 400 e lahjakortilla, jonka sain synttärilahjaksi?
Paljonhan olisi toiveita, mutta ajattelin keskittyä pääasiassa valaisimiin. Tässä näet haaveitani. Kaikkia niitä en saa, mutta joko pari edullisempaa taikka yhden ison kalliin (Pantehella ja Leimu veisivät vähän omaakin rahaa).
Oikeasti tarve olisi yläkerran aulan yövalo ja alakerran lasivitriinin päälle pöytälamppu, sillä siirrän Muuton Wood-lampun saunatuvalle. Niin no, saarekkeenkin päälle tarvittaisiin valaisin... Ja kellokin olisi ihana!
Mikä olisi ehdottomasti sinun ostoslistallasi?

torstai 9. tammikuuta 2014
Uudet kengät
Eivät olekaan kävelykengät, vaan sisustuskengät. Tai voisi kai näillä kävelläkin, mutta meillä ne ripustetaan joskus ihan kunnolla seinälle, kunhan vain paikka löytyy.
Nämä kaunottaret ovat kirppislöytö, niitä oli kuulemma ollut lastenkin koossa, mutta joku toinen onnekas oli ostanut jo ne.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013
Lahjoja isälle
Mietittekö mitä isälle voisi antaa lahjaksi?Me olemme ratkaiseet asian yksinkertaisesti, ostamme aina kirjoja, sillä niistä molemmat pidämme. Mutta tässä muitakin ideoita, joista pari kyllä liittyy
kirjoihin.
1. Schoffa taskuliina. Erityisen muodikas pikkujouluasuste. (Kuva Schoffa.com)
2. Pokkarin nahkakansi. Niille, jotka eivät halua paljastaa mitä lukevat tai niille, joista nahkakansi on tyylikäs (minä). (Kuva Stockmann.fi)
3. Georg Jensen pulloavaaja. Aina supertyylikäs ja ajaton, eikä haittaa jos jää pöydälle lojumaan. (Kuva Finnishdesignshop.fi)
4. Valopilleri, kätevä kirkasvalolamppu (Kuva https://www.facebook.com/valopilleri)
5. Blossa glögi nautiskelijoille. Myös designin ystäville, pullo kun on keräilykappale. Tämän vuotinen maku on melko perinteinen glögi, joten se ei tuota yllätystä. (Kuva Alko)
6. Lukulamppu, the really tiny book light. Niille, jotka haluavat nukkua, vaikka puoliso lukee (minä). Luin tästä aikoinaan ihanasta Luen ja kirjoitan -blogista (josta saan aina mainioita vinkkejä mitä kannattaa lukea). (Kuva Maiagifts.co.uk)
7. Rusetti Schoffa. Supertrendikäs, kravatin voi siis unohtaa. (Kuva Schoffa.com)
8. Työvalo, Design House Stockholm. Sopii autotalliin, mutta myös olohuoneeseen:). (Kuva Finnishdesignshop.fi)
9. Schoffa sukat. Tyylikkään värikkäitä ja ihania kuvioita. Annoin viime vuonna näitä 6 kpl joululahjaksi, ja lahja oli mieluinen). (Kuva Schoffa.com)
Sainpa tästä itsekin idean joulupaketteihin.

tiistai 29. lokakuuta 2013
Kirppispullot ja loistovinkki leikkokukille
Löysin pari kivaa pulloa kirppikseltä. Lähdin lauantaina vakipaikkaani Pelastusarmeijan kirpparille Rajakylään ja sattumalta löysin uuden raikkaan OK-kirpparin siitä vierestä. Suosittelen oululaisille, ehkäpä saisin raahattua sinne omatkin vanhat aarteeni. Molemmista tarttui mukaan yhdet pullot.
Ja tässä loistovinkki niille, joita ärsyttää leikkokukkien kääntyminen väärään suuntaan. Laita maljakkoon kirkasta teippiä, näin saat kukat helposti ja huomaamattomasti ojennukseen. Yläkuvasta huomaat, että jos teippiä ei olisi, peikonlehti nojaisi liikaa reunaan eikä olisi noin pystyssä. Olen kokeillut samaa monessa, mutta esim. pari tulppaania saa mukavaan asentoon isoonkin maljakkon tällä tavalla. Kannattaa kokeilla:).

perjantai 20. syyskuuta 2013
Tyylikäät pesupullot keittiöön
Meidän keittiö on saanut uudet tyylikkäät pesuainepullot. Näitä ei tarvitse piilottaa kaappiin (josta mies eikä lapset niitä tietenkään löydä). Ja kyllä näiden pesutehokin on riittävä, ja tuoksu on mitä ihanin.
Niin, ja tuossa isoimmassa pullossa ei ole enää Linnevattenia vaan tiskiainevesisekoitusta, joka on paras pesuaine ruokapöydän ja keittiön tason puhtaana pitoon. Mutta eihän sellainen tavallinen valkoinen suihkepullo sovi noiden L:A Bruketin pullojen joukkoon, joten vaihdoin pullojen sisällöt ja kauniimpi uudella sisällöllä pääsi esille.

torstai 22. elokuuta 2013
Lastua ja lasia kirppikseltä
Löysin kirpparilta lasikuvun, jonka arvelin sopivan erääseen vanhaan jalalliseen maljaan. Ja sopihan se:). Nyt voin säilyttää pikkuleipiä siististi kuvun alla pöydällä. Tosin siinä näkyvillä ne tulee syötyä turhan nopsaan, ja ai, ai, se ei tee hyvää vyötärölle.
No, lisäksi nappasin kirpparilta mukaani söpön lastukorin. Näitä lastukoreja tahtoisin enemmänkin.
Ja jos äiti ei ehdi syödä keksejä, pitävät pojat huolen syömisestä. Heti oli käsi korissa, kun isoveli huomasi mitä äiti kuvaa.
Muistathan tulla katsomaan sunnuntain muoti- ja blogikirppiksen aarteita Oulun torilta alkaen klo 9, nähdään siellä!

keskiviikko 7. elokuuta 2013
Muoti- ja sisustuskirppis Oulun torilla 25.8.
Viime vuotiseen tapaan oululaiset bloggaajat järjestävät Muoti- ja sisustuskirppiksen Oulun torilla sunnuntaina 25.8. alkaen klo 9.
Myyjiksi voi ilmoittautua kuka vaan, olkaa yhteydessä ihanaiseen Luumuttareen.
Minäkin kerään omat tarpeettomat aarteeni kirppispöydälle, joten nähdään torilla!

perjantai 24. toukokuuta 2013
Ihana sisustusliike Oulussa
Oulun torinrannalla yhdessä punaisessa aitassa pitää kotiaan ihana sisustusliike Lifestylenordic! Vanha aittamiljöö on täynnä ihanuuksia mm. Tina K-, Ferm Living-, House Doctor-, Design Letters- ja By Nord -merkeiltä.
Liikkeessä kannattaa ehdottomasti piipahtaa. Kävin itse katsastamassa pian 6-vuotta täyttävälle isoveljelle muutakuinlelu-lahjaa ja mielessä on jotain Design Lettersiltä, en vain osannut vielä päättää. Tänä viikonloppuna (jos sää on aurinkoinen) siellä on esillä yksi oma suosikkini terassille, Tina K:n bambusohva. Niin, ja jos et pääse paikan päälle, kaikkea voi ostaa verkkokaupasta:).
Meillä maalataan taloa:), mitäs suunnitelmia teillä on viikonlopuksi?
hanna

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)