sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Seka(isin)huone

Alakerran huoneemme ei tunnu olevan koskaan valmis, ei toiminnoiltaan eikä sisustukseltaan. Eikä sillä ole edes nimeä. Huone on isoveljen läksyhuone, molempien poikien askartelu- ja piirustuspaikka sekä minun työhuoneeni. Niin ja voisihan huonetta vielä kutsua kirjastoksi taikka pelihuoneeksi, kun siellä säilytetään kirjoja ja vanhoja kunnon lautapelejä.

Ja yleensä se on aina sotkuinen. Sen kalusteita on pyöritelty ja käännelty moneen otteeseen eikä sopivaa mallia tunnu löytyvän. Eilen se näytti tältä, tänään siivosin ja kääntelin järjestyksen uudelleen.



Liimaa liinassa... Pesin tänään sen pois.




Pikkuveljen piirustuspöytä on harvoin näin ojennuksessa.


Pöydät ovat sopuisasti vierekkäin. Kalusteet ovat aikojen saatossa sieltä täältä keräiltyjä. Säilytyskalusteet ovat eri ikäistä Muuramea, isoveljen työpöytä nuoruuteni ruokapöytä Artekilta ja pikkuveljen pöytä on kirppikseltä löytynyt ja valmiiksi kolhiintunut koivuinen Artek. Työtuoleina niin ikään vanhaa Artekia, ylimääräinen ruokapöydän seiska ja Nikarin puun pikkutuolit. Se hyvä puoli näissä klassikoissa on, että niitä voi siirrellä kodissa huoneesta toiseen, nämäkin ovat välillä olleet yöpöytinä, ruokapöytänä, yläkerran aulassa, olkkarissa ja missähän vielä...


Lattialla lojuu aina yleensä jokin peli. Nyt palapeli, joita pikkuveli tekee intohimoisesti, ja joista isoveli ei ole koskaan innostunut.

Missä teidän kodissanne tehdään läksyt, askarrellaan entä pelataan tai säilytetään lautapelejä?

Touhuilun iloa,

hanna

6 kommenttia:

  1. Meillä on oikeastaan kaksi työhuonetta (kun ollaan isossa talossa kahdestaan niin on tilaa, eipä ollut silloin kun tilaa olisi tarvittu...) Alakerran työhuoneessa tehdään siistimmät hommat ja siellä on kirjahylly. Yläkerran työhuone on minun valtakuntaani ja siellä kaapit pursuavat askartelutarvikkeista ja pöydälle on asettunut ompelukone parkkiin. Juuri nyt siellä on myös kodinhoitohuoneeseeen tulevat liinavaatteet varastoituna mutta hyvin siellä mahtuu askartelemaan kaikenlaista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihanalta, saat kunnolla levitellä kamoja pitkin ja poikien. Meillä tämä sekahuone on alakerrassa, joten koko sotku näkyy koko ajan...

      Poista
  2. Meillä askarrellaan, ommellaan, pelataa, tehdään läksyt, syödään ja ollaan läppärillä kettiönpöydän ääressä. Onneksi on iso pöytä, mutta kyllä työ-/askarteluhuone olisi kiva. Lautapelit on lasten komerossa säilytyksessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keittiön pöytä on kyllä kodin sydän:), kyllä meilläkin siellä läksyjä tehdään.

      Poista

Kiva kommentti lämmittää mieltä!