perjantai 13. toukokuuta 2011

Zürich lämmittää

Vieläkin, vaikka reissusta jo viikko. Aurinko lämmitti pilvettömältä taivaalta 28 asteen verran, ja minulla oli ulkotakkikin mukana... Eihän sitä arktisista oloista kotoisin oleva osaa ilman lämmintä vaatetta lähteä keski-Eurooppaan. Ja tasan 11 kk sitten Amsterdamissa ei tarjennut edes takki päällä ulkona...


Zürichissa oli paljon niitä kalliita luksusmyymälöitä, mutta myös ihania pieniä (ja nekin kalliita) putiikkeja etenkin vanhassa kaupungissa.

Himoitsemani kirjastopperi 530 e, Limited Stock -putiikki


Antiikkikaupan ihanan kuluneet rautatuolit (tällaiset haluaisin etupihallemme)
Sisälläkin käytiin:)...

Kauniita ravintoloita ja upean makuisia, ja näköisiä, leivoksia ja suklaita.


Siniset lasit tuovat ihanasti särmää ja toimivat väriläiskinä kuin kukkat
Kaufleuten -ravintolan WC

Luxemburgerli by Sprüngli

Suklaata Teuscher ja Sprüngli
Sampanjatryffeleitä Sprüngliltä
Ja kaikki ihanissa rasioissa
Kotiin asti ei tarvinnut isoja ihanuuksia kantaa, sen verran kallista siellä oli. Esimerkiksi meidän aamupala neljän tähden hotellissa maksoi n. 35 e/hlö, brunssi kaupungilla 50 e, ceasarsalaatti 30 e, nahkalaukku 330 e (Oulussa sama laukku 260 e). Joten suosiolla jätin soppailut muille ja nautin rikkaiden katsomisesta.


Matka oli siis säiden puolesta, mutta muutenkin onnistunut. Saimme ihanat oppaat miehen serkun perheestä, jotka neuvoivat ja kuljettivat meitä kaupungilla ja kotonaan. Kiitos heille!

 t hanna

P.S. Painava järjestelmäkamera matkaa tästä lähin mukana, sillä eihän pokkarikameralla saa yhtä kivoja kuvia, ainakaan minä, kun en osaa sitä edes käyttää...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kommentti lämmittää mieltä!