perjantai 26. elokuuta 2011

Olohuoneen kalustus

Miten kalustat olohuoneen, jossa on kaksi lattiasta kattoon ulottuvaa ikkunaa ja yksi eheä seinä? Ja kalustus olisi se perinteinen eli sohvat, nojatuoli ja tv. Kaikentietävästä netistä löytyi yksi ehdotus.


Mietin tätä, koska meidän taloluonnoksissa on yksi yllä olevan kuvan kaltainen ratkaisu. Katsokaahan.

Luonnos: Kaksi laatikkoa alakerta (Anu Montin)

Voihan sen sohvan laittaa ikkunan eteen, vai mitä? Yhdelle ehjälle seinälle saisi sitten television. 



Sisustus kuvissa on meidän makuumme liian kylmä, mutta vaalealla puulattialla tämäkin olohuone näyttäisi enemmän omalta.

Asunnon keittiö on kauniin eleetön. 


Tällainen suora keittiö on kiva, sillä en pidä kulmista ja niiden kaappiratkaisuista. Keittiön välitilan ikkuna on toivelistalla. Marmoritasokin on alkanut viime aikoina miellyttämään silmää. Kiva lisä olisi myös ruokakomero, joka tässä näkyy taustalla, sinne saisi säilöttyä niin hillot (jotka nyt tukkivat jo muutenkin täynnä olevan jääkaapin) kuin muutkin säilykkeet. Ja tietysti keksit, joita muistan pienenä syöneeni mummolan ruokakomerosta.

Kuvat: Freshome 

Kivaa haaveilua!


t hanna

P.S. Tässä kaksi laatikkoa -talossa on muuten jännä yläkerta, mutta siitä toisen kerran...:)

3 kommenttia:

  1. Kyllä sohvan voi laittaa ikkunan eteen. Itseassa toissapäivänä mietin että laitettasko sitten joskus se uusi sohvamme ikkunan eteen...

    VastaaPoista
  2. Mitenkäs teidän taloprojekti muuten etenee? Joko olette saaneet vanhan kodin myytyä? Tsemppiä muutoksiin!

    VastaaPoista
  3. Rumbo: niinhän sen voi:), jotenkin en ollut sitä aiemmin tajunnut, nämä kuvat aukaisivat silmäni.

    Tickler: Piirustuksia tehdään, ensi kevääseen menee aloitus. Ja vanhakin on vielä myymättä, olisko teillä tarvetta uudelle kodille:)?

    VastaaPoista

Kiva kommentti lämmittää mieltä!