sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Suolaiset joulutortut ja käpykakku

Perjantain vieraille päätin kokeilla monessa lehdessä mainostettuja suolaisia joulutorttuja. Perinteisistä en välitä lainkaan ja suolaiset herkut ovat muutenkin monesti parempia. Isoveli puolestaan selasi keittokirjaa ja halusi käpykakkua, ja sehän sopi jouluun, ja äidillekin. Reseptit löytyvät postauksen lopuksi.



Ensimmäisten torttujen täytteenä savuporoa, toisissa fetapinaattitäyte. Jaan valmiin torttutaikinalevyn aina kolmeen osaan, jolloin saa vähän pienempiä torttuja. Muoto ei ole enää neliö vaan suorakaide, mutta ei sitä valmiissa tortussa juurikaan huomaa.


Valkoisen käpykakun (miten se ruskea kuorrute muuten saadaan?) täytteenä oli appelsiinimarmelaadia ja voikreemiä. Appelsiinimarmelaadi oli täytteenä vähän vaatimaton, ja kuorensuikaleet tuntuivat ikävältä suussa. Seuraavaan kakkuun jotain muuta...


Niin ja isäkin leipoi:), piparitankoja sinihomejuustotäytteellä.

t hanna

Suolaiset joulutortut

Savuporotäyte:
150 g rouhittua savuporoa
1 rs yrttituorejuustoa
1 dl mustaleima juustoa
3 tl piparjuuritahnaa
Sekoita kaikki täytteen tahnaksi.

Fetapinaattitäyte:
1 sipuli
1 pkt fetajuustoa
1 ps pakastepinaattia
½ tl muskottipähkinää
mustapippuria

Kuullota sipuli voissa ja lisää pinaatti. Lisää jäähtyneeseen pinaattisipuliseokseen murennettu fetajuusto ja mausteet.

Jaa valmis torttutaikina levy kolmeen osaan ja laita täytettä n. 2 tl jokaiselle tortulle. Nipistä kulmat tiukasti kiinni ja paista torttutaikinapakkauksen ohjeen mukaan.

Käpykakku

4 munan sokerikakkupohja


Voikreemi (tähän kakkuun riittää ½ annos)
500 g suolatonta voita
250 g sokeria
1 1/4 dl vettä
Vaahdota voi. Keitä sokeri ja vesi, jäähdytä ja lisää voivaahtoon.

Kostutus
2 dl vedellä laimenettua appelsiinimehua

Täyte
200 g appelsiinimarmeladia
voikreemiä

Kuorrutus
300 g vaaleaa marsipaania

Täytä kakku ensin, muotoile sitten kävyn muotoiseksi. Leikkaa sivuilta kaistaleet pois ja aseta kakun päälle.Kauli marsipaani tomusokerin avulla ohueksi ja nosta kaulimeen käärittynä kakun päälle.Leikkaa "kävyn suomut" auki saksen kärjellä.

6 kommenttia:

  1. Mitä pidit noista suolaisista joulutortuista? Olen monesti harkinnut niiden tekoa, mutten ole saanut aikaiseksi. Tosin tänä vuonna on vielä makeatkin tortut tekemättä...ja tekemättä taitaa jäädäkin. Jostain syystä en myöskään juuri välitä perinteisistä tortuista. Riittää, kun saa kerran joulussa syödä yhden äidin taikinasta asti itse tekemän tortun :) T:Katri

    VastaaPoista
  2. Meillä osui ja upposi nuo suolaiset tortut! Olen saanut tehdä niitää joka päivä:) Täyte mahdollisuuksiahan riittää!

    VastaaPoista
  3. Katri: Suolaiset tortut olivat hyviä, eihän ne eroa pasteijoista kuin muodoltaan:). Itsetehty torttutaikina on kyllä ihan erimakuista, joten nautihan äidin tekemistä tortuista:)! Hyvää Joulua sinulle!

    Lennu: Joo, ovat kyllä helppoja tehdä ja sisään voi tosiaan laittaa melkein mitä tahansa kaapista löytyy.

    VastaaPoista
  4. Mäkin oon miettinyt suolasia torttuja. Ehkä joulupäivänä testaan.
    Jouluhalko on ystäväni perheen perinne. Eräänkin kerran olen hänelle sen joulun alla Saksaan Stockalta raahannut...

    VastaaPoista
  5. Ruskea väri käpykakkuun saadaan kaakaosta. Eli joko värjäät itse valkoisen marsipaanin tai sokerimassan kaakaojauheella tai elintarvikevärillä tai ostat valmiiksi värjättyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! Pitääpä joskus kokeilla tai ostaa sitä ruskeaa.

      Poista

Kiva kommentti lämmittää mieltä!