sunnuntai 21. elokuuta 2011

Uusia kulmia

Meidän näköisiä kulmia ei ole enää meidän vaan vain minun... Miian aika ei riittänyt bloggailuun, joten jään yksin. Kiitos kuitenkin Miialle kun aikoinaan minun kaveriksi tähän bloggailuun ryhtyi!


Kun "meidän" jäi otsikosta pois, oli pakko yrittää samalla muokata myös blogin ulkoasua, mutta on tämä hankalaa hommaa. Sain kuin sainkin tehtyä uuden bannerin ja monien mutkien kautta tuotua tänne bloggeriin, mutta ei se vieläkään näytä siltä miltä pitäisi. Tällä erää saa kelvata...

Tiivistin banneriin myös aihepiirit, joihin Näköisiä kulmia keskittyy. Eli jatkossakin kirjoittelen meidän perheen sisustusarjesta ja samalla kerään leikekirjaa kaikista meidän haaveista ja unelmista.

 

Pihallekin katsahdetaan silloin tällöin.

 

Ruokakulmaan kirjoittelen arkisista ja juhlavista herkuista mitä tulee kokeiltua. Eipähän tarvitse itsekään niitä suosikkireseptejä hakea enää keittokirjojen ja muiden papereiden seasta, kun ovat täällä tallessa. 

 

Lasten touhujakin tallennan jonkun verran kuten tähänkin mennessä.

Mutta miltä näyttää? Ja kertokaa vinkkejä miten tätä bloggeria käytetään ja muokataan oman näköiseksi ilman että osaa koodata..? 

t hanna

2 kommenttia:

  1. Näyttää lupaavalta ja mukavalta! Bloggausintoa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Intoa kyllä löytyy, aika niinkin on välillä kortilla:)...

    VastaaPoista

Kiva kommentti lämmittää mieltä!