torstai 30. elokuuta 2012

Kylppäri ennen ja nyt

Rakenteilla olevasta talosta tulee ennen ja jälkeen kuvat, miten se voi olla mahdollista?

Jokainen rakentaja tietää, että raksaprojektiin liittyy ziljoona päätöstä. Mitä tekee minä-jahkaaja tällaisissa tilanteissa? Lopullisenkin päätöksen jälkeen vielä muutan lopputulosta siihen pisteesen asti kuin se on mahdollista. Eli ehdin vaihtaa vesikalusteiden paikkoja ennen lattiavalua (mies on ihan hepulissa...).



Mitä siis muuttui?
1. Suihkuista toinen jäi pois. Meillä on saunatuvassa kaksi suihkua vierekkäin, joten laskimme, että tärkeämpää on saada pyyhkeille paikka kuin toinen suihku. (Kaikki raksapäätökset ovat muuten lajia: kumpi vaihtoehdoista on tärkeämpi/kauniimpi/halvempi tai maksamisen arvoista, kun kumpaakin vaihtoehtoa ei voi koskaan saada.)
2. Allas siirtyi toiselle seinälle. Näin wc-pöntön eteen saatiin enemmän tilaa.
3. Altaasta jäi toinen hana pois. Emme usko, että perheessämme haluaa kaksi vettä yhtä aikaa (ja jos haluaa, on hyvä opetella odottamista tai vaihtaa vessaa). Allas tulee olemaan 800 mm ja siinä on yksi hana. Mietimme pitkään kaksi vai yksi allas -vaihtoehtoa, ja päätimme ettemme tarvitse kahta allasta (enkä halua enemmän pestävää) vaan meille tärkeämpää on altaan vieressä oleva laskutila. 
4. Säilytyskalustus siirtyi toiselle seinälle. Putkien ylösnostokulma piiloutui saman syvyisten kalusteiden viereen.
5. Kuvista näkee, että laattakokokin on vaihtunut. Uusi on 20 x 20 tai 10 x 10, sanoo sanoo siis loputon jahkaaja. Mutta tästä lisää toisella kerralla:). Haeskelen tällaistä tunnelmaa laatojen koon (värimaailma tulee olemaan jotain muuta) osalta:

Kuva Pukkila
Tämän muutoksen myötä raksabudjetti kasvoi, taas... Eli leimattuihin ja rakennusvalvontavirastoon toimitettuihin valmiisiin LVI-kuviin, tuli muutos, joka maksaa. Muutoshinnasto Oulun kaupungin osalta löytyy tästä linkistä, muilla kaupungeilla lienee omansa.

t hanna 

5 kommenttia:

  1. Hih. Tiedän niin tunteen. Mieli muuttuu, ja se muuttuu vielä uudelleenkin, ehkä palaa lopuksi takaisin ensimmäiseen vaihtoehtoon. =)
    Kyllä täällä remontin keskellä asumisestakin on ollut hyötyä. Täällä sen huomaa käytännössä, että miten asiat toimii ja miten niiden haluaisi toimivan. Moniin paikkoihin on tehty muutoksia alkuperäisistä suunnitelmista, ja varmasti ei olla koskaan huonompaan suuntaan menty :)

    VastaaPoista
  2. Nanna, mieli tosiaan muuttuu:). Ja voi vain arvailla mikä toimii käytännössä ja mikä ei... Voit siis olla onnellinen remontin keskellä, kun tiedät ja voit testata mihin suuntaan lopputulosta viedään. Mukavaa perjantaita teille!

    VastaaPoista
  3. Voi vain kuvitella valintojen määrää. Meillä alkavat lopulliset kuvat valmistua ja nyt jo mietityttää muutama kohta :) Kaipa tämä on tosiaan pelkkien kompromissien tekemistä?! Kiva seurata teidän projektia!

    VastaaPoista
  4. Minusta tuo ennen oli parempi.Lavuaarin edessä seisoskellaan pidempään = tukkii ovensuun. Meillä mietittiin samaa, tarvitaanko kahta hanaa. On osoittautunut tarpeelliseksi. Lapset ovat ilta ja aamupesuilla yleensä yhä aikaa ja hommat sujuvat rivakammin nyt. Kuvan perusteella teille tulossa seinä wc. minusta ne näyttävät vähän tökeröiltä altaan viressä. Korkeiden kaappien (oletan, että ennen kuvassa heti vasemmalla korkeita kaappeja) kylkeen se solahtaisi linjakkaammin. Miksi haluatte wc istuimen eteen enemmän tilaa?
    Korkeat komerot wcs:ssä jäi meiltä puuttumaan (oli tulossa) ja niitä kaipaan. Yhdestä olisin tehnyt siivouskomeron. Siivusvälineitä kertyy joka kerrokseen jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos huomioista. Hyvä huomio tuo siivoustarvikkeiden paikka, yksi varataan ehdottomasti niille.

      Poista

Kiva kommentti lämmittää mieltä!