keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Raksavinkki: Koivuvanerin suojaaminen

Meillä on monessa paikassa koivuvaneria. Sen suojaus olikin haastavaa, sillä monet puunsuoja-aineet muuttavat puun väriä, emmekä haluneet, että kauniin vaalea koivuvaneri muuttuu kellertäväksi. Toisaalta myös auringonvalo kellastuttaa koivuvaneria, joten suoja-aineen pitäisi ehkäistä tätä kellastumista.

Nano1 -aineeseen törmäsimme asuntomessuilla 2012. Tämä aine perustuu nanoteknologiaan (kuulostaa hienolta eikö vaan?), jossa alkuaine pii muodostaa pintaan likaa ja vettä hylkivän pinnan (kuvassa näkyy hyvin, että vesipisara jää pintaan eikä imeydy puuhun). Tuotetta valmistetaan Oulussa ja saimme kokeiluun yhden pullon tätä ihmettä. Testailimme ja tuntui toimivan. Niinpä kotimme koivuvanerit on suojattu Nano1 -aineella (kuvassa vanha pullo, etiketti on nykyisin erilainen). 


Suojaus oli helppoa, vain yksi kevyt suihkutettu kerros riittää. Aika-ajoin suojaus pitää uusia, varsinkin kovalla kulutuksella olevilla pinnoilla.

Tähän asti tämä suojaus on riittänyt, mutta allastasolle ja eteisen penkkiin on tarttunut likaa. Katsotaan auttaako uusinta suihkutus.

Jos tämä ei toimi, voimme hioa lian pois ja kokeilla seuraavaksi Osmo colorin uutta  Uviwaxia, jota saimme myös testattavaksi. Uusi upea Luontokeskus Haltia on juuri saanut Uvivaxin pintaansa ja ainakin pressikuvissa puu näyttää edelleen vaalealta.

t hanna

8 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä! Olenkin pähkäillyt, että millä saan koivuvanerin näppärästi suojattua. Täytyypä testailla. Saako nano1 ihan rautakaupasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, me ostimme sitä Ojan raudasta. Aine toimii erityisesti pinnoilla, joilla ei ole kulutusta eli seinillä. Kylppäriin tasolla se hylki vettä, mutta on kyllä vähän likaantunut.

      Poista
  2. Kiitos! Tää tuli niinku tilauksesta! Olin ajatellut tuota Uviwaxia, kun meille tulee koivuvanerista kaksi suurta seinää. Mutta suosituksestasi tämä Nano1 menee nyt kärkeen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seinillä nano tosiaan tuntuu toimivan, teidän projekti etenee sutjakkaasti, tsemppiä.

      Poista
  3. Pystyyköhän tuota Nano 1:stä käyttämään saunan paneeleihin?

    VastaaPoista
  4. En usko, mutta kannattaa varmistaa valmistajalta.

    VastaaPoista
  5. Hei, olen uusi vieras sivuillasi! Kiitos monista hyvistä vinkeistä. En vielä löytänyt tietoa siitä, kuka rakensi koivuvanerikalusteenne. Keittiö tuli Aallolta, tulivatko vanerikalusteet myös heiltä? Yst. terv. Niina, Oulu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos vinkeistä on ollut apua. Vanerikalisteet eivät ole Aallolta, ne on tehty itse tai Vänttilän raksamies on tehnyt ne.

      Poista

Kiva kommentti lämmittää mieltä!