maanantai 19. marraskuuta 2012

Valkoisen sävyt

Meidän kotimme maalinväri on valkoinen, pikkuisen eri sävyinen eri paikoissa.  Postauksen kuvat ovat esimerkkejä tunnelmasta jota tavoittelen: valkoista ja valoisaa, mutta kodikasta ja lämmintä.  Valittujen värisävyjen kanssa niillä ei ole tekemistä.

Kuva livingwithwhite.com

Tikkurilan Paperi -sävy: Seiniin tulee paperinvalkoista. Se rakentuu valkoisen pohjamaaliin, johon lisätään tumman harmaata ja okraa pastaväriä. Nämä pastat ovat myös maalarinvalkoisessa, mutta Paperi-sävyssä pastoja käytetään puolet vähemmän kuin maalarinvalkoisessa. Väri on mielestäni raikas, olematta kuitenkaan kova tai kellertävä.

Kuva Henrik Bonnivier

Sävyttömätön valkoinen: Kattoihin valitsimme tavallisen valkoisen sävyttömättömän pohjamaalin. Perusteena ei ollut sen kummempi kuin että se on yleisin katon väri:).

Jotkut käyttävät tätä valkoista sävyttömätöntä maalia myös seinissä, mutta lukemani perusteella se saattaa kellastua UV-valon vaikutuksesta. Sävyttömätön valkoinen on väriltään melko "kova". Sävyttämällä pohjamaalista tulee myös peittävämpi.

Kuva Lotta Agaton
Puusepän valkoinen (NCS S 0502-Y): Lattialista, ovenkarmit, ovet ovat (valitettavasti) automaattisesti ns. puusepänvalkoista joka on vaniljan valkoista, hieman kellertävää. Mietinkin, että käyttäsin joululoman niiden maalaukseen, ehkä maalauskerraksi riittäisi vain yksi, sillä kysehän on vain pienestä sävyerosta. Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta "hienosäätö" maalauksesta, tai ovien maalauksesta?

Kuva whtrv.dk


Himmeysaste piti myös päättää. Aluksi olin ajatellut täyshimmeää maalia seinille, mutta kun kuulin, että mitä himmeämpi maali on sitä herkemmin siinä näkyvät pyyhintäjäljet. Hankaus jättää täyshimmeään kiiltävän pinnan, joka peittyy vaan uudelleen maalamalla. Ja kun lapsiperheessä ei niiltä tahroilta vältytä, valitsimme puolihimmeän maalin seiniin ja kattoon perinteisen täyshimmeän.


Kuva Talo Kusti via funkyblackowl.blogspot.com

Edit 20.11.2012: Sävyt kannattaa tehdä niiden laatijoiden pohjaväreihin ja heidän sekoittajalaitteilla. Esim. jos Tikkurilan Paperi-sävyn tekee Teknoksen sekoittajalla ja Teknoksen pohjaväriin, on pastojen värit vihreä, keltainen ja violetti. Kun Tikkurilan vastaavat pastat Paperi-sävylle ovat siis tumma harmaa ja okra. Ihan erit pastat! Ja kuulemma tuo Teknoksen Paperi taittaakin vähän vihreään. Kiitos tästä huomiosta Välivainion K-raudan tarkalle myyjälle. 

Esit 31.3.2013 En maalannut listoja, eikä sävyero näy. Lisätietoja täältä

Kunpa uloskin tulisi jotain valkoista...

t hanna 

14 kommenttia:

  1. Meillä on melko mattainen maali seinässä. Sellainen todella vaalea peike. Mutta mua ärsyttää, kun joka ikinen tökkäisy jättää niihin jäljen. Saati, että niitä voisi mitenkään mistään pyyhkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hyvä tietää käytännössä, kiitos Tickler! Jokos olet parantunut?

      Poista
    2. Kävin hetken jo paremmalla puolen, nyt taas nieluun sattuu. Ja märkäkorvaa kärsitään vielä pitkään. Mutta elävien kirjoissa :).

      Poista
  2. Hyviä valintoja, meillä on talon ulkomaali juurikin tuo Paperi! Samalla sävyllä on maalattu myös takka ja pukuhuone. Oli tarkoitus laittaa kaikki muutkin sisäseinät Paperilla, mutta joku jänishousu täällä alkoi pohtimaan, jos menee liian valkoiseksi ;) Maalattiin sitten Nepal vaalealla lähes kaikki seinät sisältä, oli ainakin tuttu ja turvallinen, kun edellisessä talossa oli sama :) Ja kumma kyllä se Nepal vaalea sopi ihan hyvin keittiön Tussi-mustan kanssa, vaikka sitä eniten epäilin..

    Ja tuo edellisen postauksen harmaa levyseinä näyttää niin hyvältä! Joko ulkomaalin sävy on päätetty?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Petran, teidän talon ulkoväritys on kyllä tyylikäs, taidamme maalata samalla värillä. Ja sisälläkin kuulostaa olevan kaunista, musta keittiö, olisinpa minäkin uskaltanut..! Nepal värisävy on uusi minulle, pitääpä tsekata miltä se näyttää.

      Poista
    2. Se Nepal vaalea on vähän harmaaseen taittava tosi vaalea beige. Oisko vaalea muta(!) ehkä kuvaavin... Ajattelin, että mustan saa aina maalattua vaaleaksi jos alkaa kyllästyttää. Vielä ei onneksi kyllästytä, ainakin omaan silmään musta vaan piristää avointa tilaa ja keittiön kaapit on kuitenkin valkoiset. :) Muistaakseni kaavan mukaan ulkoväri olisi pitänyt olla vaalea, mutta ei valkoinen, eihän tuo Paperi nyt valkoinen olekaan, ehei!! ;)

      Poista
    3. Vautsi, onpa teillä paljon juuri sitä mistä minäkin pidän, mutaa, mustaa ja valkoista.

      Poista
  3. Tuttuja pohdintoja muutaman vuoden takaa. Meillä päädyttiin sävyttämättömään valkoiseen, kun tykkään ihan puhtaan valkeasta. Ja tarkkana tätinä kaikki ulko- ja väliovet, ikkunat ja muutama tarvittava listanpätkä tilattiin myös puhtaanvalkoisina. Ja maksettiin tästä itsemmekipeäksi. Mutta ei harmita, kyllä se valkoisuus hivelee silmiäni joka ikinen päivä! Aikaisemmissa asunnoissa ne keltaiset ovet, listat sun muut olivat ainaisia harmituksen aiheita. En olisi uskaltanut alkaa maalaamaan noita kaikkia itse, olisin varmaan onnistunut pilaamaan ne :).
    Tsemppiä valintojen tekoon, vaikeita ovat...

    P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun mekin raskittas tilata listat puhtaanvalkoisena, mutta budjetti on jo paukkunut sen verran, ettei taida enää olla varaa... Pääasiassa ovet ovat liukuovia, joten karmeja ei onneksi tule montaa. Pitää miettiä vielä sitä itse maalausta, tuleeko vain sotkua, kun en mikään maalarimestari enkä edes huolellinen tekijä ole:).

      Poista
  4. Meillä nämä maalipohdinnat oli ajankohtaisia kaksi vuotta sitten. Tikkurilan paperi-sävystä olin kuullut hyvää, ja mentiin hakemaan sitä rautakaupasta. Sieltä suosittelivat sävyttämätöntä valkoista, oli kuulemma vastaava sävy kuin paperi. Vedettiin sit "julkiset tilat" sillä ja huoneet lämpimän valkoisella. Enpäs tuosta kellastumisesta tiennytkään! Onneksi meillä ei ainakaan vielä kahdessa vuodessa ole viitteitä tällaisesta. Juu, tuo listojen keltaisuus on ärsyttävää.. Puhtaan valkoisten seinien rinnalla sävyero on melkoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pipsa, kuulostaa hyvältä, eikähän tuosta kellastumisesta tosiaan tiedä ennen kuin käytännössä, vaikka meille rautakaupassa niin väitettiinkin. Mitenkähän niiden meidän listojen käy...

      Poista
  5. Meillä käytettiin nyt Joker-maalia sisäseiniin, sopivan himmeätä, mutta helppo pyyhkiä. Tsekkaa. Sävynä puhtaanvalkoinen.

    Tilasimme listat puhtaanvalkoisina, vaikka ovenkarmit ovat 0502-Y. Karmit uppoavat hyvin, tuo kermanvalkoinen on aikaa myöten melko kellahtava, mikäli on hallitsevalla pinnalla. Sisäoviongelman ratkaisimme tilaamalla ovet harmaina Jeldweniltä. Olen kyllä tyytyväinen.

    Näitä viimeistelyasioita kannattaa pohtia, mikä sopii omaan silmään. Teillä on mukava koti valmistumassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi, pitääpä tsekata. Mistä saitte puhtaan valkoisia listoja? Kävin juuri kyselemässä niiden perään. MDF-lattialistat ovat kauniin valkoisia, mutta niiden profiili oli liian pyöristetty... Ovilistoiksi sen sijaan löytyi suoralinjainen mdf-lista, jee!

      Poista
    2. Ikkuna- ja ovipeitelistamme ovat 12 mm paksuja ja 32 mm leveitä suoralinjaisia puhtaanvalkoisia puulistoja (ei MDF). Jalkalistat puolestaan 12 X 32 mm minimaalisella reunapyöristyksellä. Mieheni tilasi listat suoraan Malerilta yhteyksiensä kautta. Kannattaa kokeilla suoraan tehtaalta. Tuli hyvää tavaraa. Malerilla löytyy nettisivut.

      Maaleista vielä sen verran, että Harmony on äärimmäisen arka kosketukselle, en suosittele edes makuuhuoneeseen. Jokeri tuntuu tosi mukavalta.

      Teidän edellisessä kodissa olevat valkoiset (KAUNIIT!) sisäportaat olivat meillä porrassuunnittelun inspiksenä. Päädyimme Puupeukalon tekemiin valkoisiin avoportaisiin vanerikaiteella. Tuli todella kauniit myös. Mistä teidän portaat oli tilattu?

      Viimeistelypohdinnat ovat tuskastuttavia, mutta tärkeitä. Monesti itse haakuili aikansa ja sitten palasi alkuperäiseen ajatukseen kuitenkin. Mutta jälkikäteen huomasi pohdintakierroksen olleen tarpeellinen. Tsemppiä.

      Poista

Kiva kommentti lämmittää mieltä!