perjantai 6. syyskuuta 2013

DIY Kesäkeittiö hiiligrillille

Vielä ehdimme grillata uudessa "kesäkeittiössä". Olemme ehdottomia hiiligrilli-ihmisiä, vain oikea tuli ja savu tuovat ruokaan aidon grillimaun. Mutta ohuilla jaloilla keikkuva hiiligrilli ei ole kätevin eikä käytännöllisin grillauspaikka. Kaipasimme kunnon laskutilaa ja tukevan alustan grillille.

Nappasimme mummolasta vanhan kahden altaan tiskialtaan. Toisen altaan tilalle leikattiin reikä, johon jaloistaan irroitettu hiiligrilli tiputettiin. Tiskialtaan ympärille rakennettiin lautakehys, joka maalattiin valkoiseksi. Grillipöytää seisoo terassin reunalla, ja sen alapuolella on laatoitus, ei siis puuterassi. Toimii ja on siistin näköinen.


Olisin tietysti voinut pyyhkäistä grillin kuvun ennen kuvausta, mutta en ehtinyt... Mies oli jo sytyttänyt grillin ja sehän oli kuuma. Joten pahoittelut pölyisestä pinnasta.

Tyhjään altaaseen voi joskus tuunata jonkun vesihanan, vieressä on nimittäin vesiposti ja ränniviemäri.


Pöydän alle mahtuvat peltisaavit, jossa säilytetään hiiliä ja muita grillitarvikkeita.



Kesäkeittiö vaatii vielä ainakin koukkuja grillityövälineille, mutta nämä pienet viilaukset jäävät varmasti ensi kesään.

Vielä tuntuu olevan grillikelejä, nautitaan tästä lämpimästä syksystä!

t hanna

6 kommenttia:

  1. Hyvä idea, kätevä ja kaunis! :) Sinulla on kivanoloinen blogi, jään seurailemaan!

    VastaaPoista
  2. Hyvä Hanna, ihan mahtava idea, varastan heti tuon idean teidän naapurin mökille ;)
    Siellä mökillä nimittäin makaa tyhjänpanttina samanlainen allas, onneksi ei ole ehditty viedä sitä metallinkeräykseen! :)

    Tanja :)

    VastaaPoista
  3. Hei!

    Tulin moikkaamaan, jo pidemmän aikaa seuranneena mutta mitään kommentoineena. Ja erinomaisen loistava idea, mekin vannomme hiiligrillauksen nimeen, teidän idea on todella toteuttamiskelpoinen, kiitos siitä!

    Jane

    VastaaPoista
  4. Kiitos Viivi, Tanja ja Jane. Hyvin toimii käytännössäkin, ihanaa ei enää tikkujaloilla huojuvaa hiiligrilliä:)

    VastaaPoista
  5. Hei! Löysimme hienon ideanne ja aiomme toteuttaa myös vastaavan. Onko pöytätaso kuumentunut käytössä? Entä muita mahdollisia huomioitavia kokemuksia?

    VastaaPoista
  6. Niin ja millä leikkasitte reiän?

    VastaaPoista

Kiva kommentti lämmittää mieltä!