maanantai 23. marraskuuta 2015

Joulukalenteria väkerretään

Hei, täällä askarrellaan joulukalenteria kynttilän valossa:). Ideani jäi melkein toteuttamatta, sillä pojat ilmoittivat ensin, että haluavat kaupan suklaakalenterin. Onneksi isoveli kelpuutti itselleen pienen myyntipuheen jälkeen äidin askarteleman herkkukalenteriin, ja minä pääsin puuhaan.



Näistä sen pitäisi syntyä: kasa vanhoja korurasioita, kartonkitötteröitä, puuhelmiä, männynoksia ja narua. Postista odottelen vielä kauniita numerotarroja.


Kunhan saan kasattua kalenterin valmiiksi, laitan kuvia. Jos innostut askartelemaan kurkkaa viime vuonna keräämiäni ideoita itsetehtyyn kalenteriin, klik.

t hanna

6 kommenttia:

  1. Kuvista päätellen kalenterista tulee ihana! Meillä on Mailegin iso taskullinen tonttu, johon yön aikana ilmestyy jotain pientä kivaa. Aikamoinen kuoppa tullut aikanaan itselleen kaivettua ;) Koitin tuputtaa lapsille vaihteeksi suklaakalenteria, mutta huonolla menestyksellä. Pitääkin käydä kurkkaamassa sun ideat, jos löytäisi jotain uutta täytettä taskuihin. Kivaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, onhan tässä puuhaa:), meillä laatikoihin tulee vain suklaata eli ei mitään arvoituksia eikö pikkulahjoja, joten siinä mielessä helpompaa. Samoin sinulle tunnelmallista joulun aikaa:)!

      Poista
  2. Joo, kuvasta päätellen kalenterista tulee varmaan kaunis. Ihania materiaaleja olet koonnut. Ite kans meinasin väsätä kalenterin, saa nähä miten toteutus. Eihän tässä enää monta päivää ole edes jäljellä :( aika menee vauhdilla. Kivaa viikkoa sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, aika menee vauhdilla:). Minä odottelen vielä tarroja, joita postilakko ilmeisesti viivyttää. Tunnelmallista viikonloppua!

      Poista
  3. Kauniita numerotarroja oon määkin ettiny, mistä sulle on tulossa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilasin inspiraatiokauppa.fi:stä musta-harmaat tarrat. Myös elloksella oli bloomingvillen joulukalenteritarroja.?

      Poista

Kiva kommentti lämmittää mieltä!