keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Terveisiä Levin mökiltä!

Vietimme joulun aikaan viikon Levin mökillämme ja tässä pari räpsyä sieltä. Syksyllä tekemäni kirpparilöydöt löysivät suunnitellusti paikkansa mökin olkkarista. Erityisen iloinen olen Lumikenkä-sarjan rottinkipöydästä, joka tuli tuolien kaupanpäällisenä. Se sopii mainiosti hirsimökkiin räsymattojen kaveriksi.

Mökkiä ei ole varsinaisesti tai suunnitelmallisesti sisustettu koskaan. Hirsityyliä olemme keventäneet aina aika-ajoin ylijäämätavaroilla. Muutama hyväkuntoinen mäntykaluste on maalattu valkoiseksi. Sekaan on heitelty räsymattoja. Siitä se sekalainen tyyli on syntynyt.




Kampauspöydän tuoli siirtyi mökin nojatuolin rahiksi. Ehkäpä tuo lampaantalja pitää niitata kiinni, sillä se tahtoo aina olla vinossa paljastaen vanhan karmean kankaan.



Olkkari taitaa olla mökillä ainut valmis kohta, muualla pitää puuhastella vielä paljonkin. Keittiön koivuovet on jo maalautettu, mutta vielä pitäisi maalata välitila ja vaihtaa tasot. Eteiseen liukuovikaapisto pitäisi purkaa ja tilalle rakentaa keveämpi vaatesäilytys. Budjetti on mini ja aikaakaan ei sisustamiseen mökillä ole. Päähomma on hiihtäminen ja laskettelu, ja niiden päälle otetaan rennosti kalsareissa ja hyvästä kirjasta nauttien. Remontoidaan sitten kun jaksetaan:).



Uutta Levinlomaa odotellessa... Onneksi pakkaset hellittivät ja täälläkin pääse vihdoin kunnolla hiihtämään.

t hanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kommentti lämmittää mieltä!