perjantai 13. tammikuuta 2012

Suklainen karpalo-juustokakku

Sain luvan tehdä jälkiruuan ystävien illalliskutsuille. Tartuin taas uuteen reseptiin, vaikka näissä ensimmäisen kerran kokeiluissa on riskinsä jos niitä haluaa tarjota vieraille.

Suklainen karpalo-juustokakku oli hyvä, ehkä ei kuitenkaan mikään superherkku. Karpalo toimi hyvin, mutta yhtä hyvin kakkuun olisi sopinut tavallisempi (ja reilusti edullisempi) puolukka. Mehevyyttä kakkuun olisi tuonut joku likööri, jolla olisi voinut kostuttaa kääretorttupohjaa. Linkkinä olevasta ohjeesta poiketen tein kakun suoraan irtopohjavuokaan toisin kuin ohjeessa, jossa neuvottiin tekemään kakku uunipellille.


Kokeilin kakun koristeeksi suklaatikkuja, jotka olivat yllättävän helpot tehdä. Sulatettiin suklaa leivinpaperille, jäähdytettiin pakasteessa ja viillettiin 45 asteen kulmassa terävällä veitsellä. Alkuun suklaasta tuli vain murusia, mutta kun huomasin missä asennossa veitseä kannattaa pitää, alkoi tulla ehjempiä tikkuja. 


Kutsujen emäntä ja isäntä tarjosivat pihvien seurana Pastanjauhajien uunitettuja punajuuria, jotka oli uskomattoman hyviä. Kiitos heille! 

Rentoa perjantaita!

t hanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kommentti lämmittää mieltä!