perjantai 16. maaliskuuta 2012

Se on menoa nyt!

Raksahommat muuttuvat koko ajan todemmaksi! Nyt olemme valinneet kilpailutuksen jälkeen kodimme rakentajaksi rakennusliike A Vänttilän. Samainen firma hoitaa varsinaisen rakentamisen lisäksi maatyöt, perustukset, LVI- ja sähkötyöt. Työtä ei tarvitse siis koordinoida eri tekijöiden välillä, vaan kokonaisvastuu on nyt yhdellä yhtiöllä.



Meidän työksi jää vain siivoaminen. Niin ja sen hirrrrmuisen lainan maksaminen, ja sen eteenhän pitää tehdä työtä. Minunkin sitten elokuusta alkaen...


Tarkkaa aloituspäivää ei ole vielä sovittu, riippuu millä aikataululla rakennuslupa heltiää.

Ja nämä appelsiinit eivät liity varsinaiseen asiaan mitenkään. Tai jos oikein jotain yhteyttä haluaa rakentaa niin ehkä sitten niin, että paistakoon appelsiininkeltainen aurinko raksallemme!


Iloista viikonloppua!

t hanna


P. S. Kyllä kevät tulee vauhdilla. Eilen olimme poikien ja naapureiden kanssa lumisateessa luistelemassa. Tänään aurinko oli pehmittänyt jään eikä luistelu enää luonnistunut. Pojat kyllä urhoollisesti kipittivät luistimet jalassa upottavalla jäällä kun palkkioksi oli luvassa hampurilaiset (tämä vanha lahjonta-kasvatusmetodi toimi siis jälleen hyvin).

7 kommenttia:

  1. Appelsiininkeltaista aurinkoa koko projektille, alusta loppuun!

    VastaaPoista
  2. Onnea! Missä teidän tontti sijaitsee? On tosi vaikea löytää hyviä tontteja. Mukava kun olette löytäneet mieluisan.

    VastaaPoista
  3. Meillä on vastaava työnjako. Ammattilaiset rakentavat, me siivoamme ja maksamme velkaa:) Resepti on ollut toimiva, suuremmilta katastrofeilta on vältytty. Onnea projektiin!

    VastaaPoista
  4. Meillä myös yksi ja sama firma hoitaa projektin alusta loppuun. Itse voi keskittyä valintojen tekemiseen. :) Niitä kuitenkin riittää!

    VastaaPoista
  5. Vänttilä on varmasti hyvä valinta! On rakentanu tänne meiän lähelle melko monia taloja ja muutamaa myynnissä olevaakin on käyty kattomassa ja ainakin siellä on työnjälki ollut hyvää! Onnea projektiin! :)

    VastaaPoista
  6. Tässä kaikille yhteisesti kiitos onnentoivotuksista, sitä onneakin varmaan tarvitaan, sillä monenlaista voi varmaan sattua.

    Anonyymi: tontti sijaitsee täällä Oulussa, tarkemmin en halua paljastaa:). Mutta hyviä tontteja ainakin pienemmistä kaupungeista löytyy ihan hyvin. Meillä ehtona oli eteläilmansuunta, lapsiperhealue, koulut ym. lähellä sekä pyörämatka töihin.
    Saila: Kiva kuulla positiivista Vänttilästä, mekin olemme kuulleet heistä hyvää.

    VastaaPoista

Kiva kommentti lämmittää mieltä!